Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Kavereiden vanhemmista ei tarvitse tykätä – mutta heidät pitää hyväksyä

Pariovet ja parkettilattia. Meillä ei sellaisia ollut, mutta ystäväni kotona oli. Lisäksi oli monneja, vihervalot saniaisille ja kirjahyllyssä Vartiotorneja . Lehtien kansikuvissa perheet kulkivat hymyillen sateenkaaren alta hämäränjälkeiseen kajoon. Paratiisi, ystäväni sanoi, ja jatkoimme hiljaa viiksien ja silmälasien piirtämistä kansihahmoille. Piirsimme laukut ja auton ja päätimme, että perhe on lähdössä Särkänniemeen. ”Sunnuntaisin en saanut tulla kylään. Tai jos sain, minun piti odottaa suljettujen ovien takana.” Sunnuntaisin en saanut tulla ystäväni luo leikkimään. Tai jos sain, minun piti odottaa suljettujen pariovien takana niin kauan, että ovet avattiin ja olohuoneesta purkautui ulos lauma lapsia ja aikuisia juhlavaatteissaan. Kun minulla oli syntymäpäivä, ystäväni ei saanut tulla juhliini. Vanhempieni elämänkatsomus oli erilainen kuin ystäväni vanhempien. Jopa kriittisesti erilainen. Kerran äitini ajoi ystäväni äidin pois oveltamme jyrkkäsanaisesti ja käsiään heilutellen. En tiennyt, mistä oli kyse, mutta tapahtuman jälkeen naista ei ovellamme näkynyt. Vanhempiemme viileät välit eivät vaikuttaneet ystävyyteemme. Mutta eiväthän he olleetkaan ystävystyneet spontaanisti hiekkalaatikolla niin kuin me. Meillä oli aina hauskaa. Poltimme nakkeja tikkunuotiossa pakkasella ja hypimme twistiä. Emme analysoineet kotiolosuhteitamme tai arvojamme. Jos vanhempani olisivat päättäneet, että ystäväni perheen arvot ovat minulle epäsopivat, olisin jäänyt vaille aikuisuuteen asti kestänyttä ihmissuhdetta. Tuo ihmissuhde on ollut yksi elämäni opettavaisimmista. Viime päivinä olen kuullut toistuvasti ajatuksen: ”En pidä lapseni kavereiden vanhemmista, täytyisikö pitää?” ”Etenkin äidit tuntuvat käyttävän aikaa lasten kaverisuhteiden kätilöimiseen.” Olen kuunnellut tuttavieni tunnekuohuja kavereiden käytöstavoista: ”eivätkö vanhemmat opeta lapsilleen enää tapoja – millaista kasvatus siellä kotona oikein on?” Lisäksi etenkin äidit tuntuvat käyttävän aikaa lastensa kaverisuhteiden kätilöimiseen: ”jotta lapsi ei jäisi yksin, kutsun eri kavereita kylään joka viikko, vaikka en jaksaisi.” Mihin on hävinnyt luottamus lasten keskinäiseen suhteiden luomiseen tai paikkojen löytymiseen? En muista, että minun vanhempani olisivat kaverisuhteitani vauhditelleet – tai torppailleet. Vanhempien on hyvä tuntea lastensa kaverit ja kavereiden vanhemmat, mutta ei meidän sen suurempiin suorituksiin tarvitse venyä. Jäisimme kuitenkin vain pohtimaan aikuisten asioita ja unohtaisimme, että lapsen maailmaan kaikki havaintomme eivät kuulu. Kirjoittaja on Aamulehden Hyvä elämä -osaston toimittaja.