Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

”Suuremmalla on aina vastuuta koko maakunnasta”, sanoo Tampereella vieraillut elinkeinoministeri – Kysyimme Katri Kulmunilta viisi kysymystä Pirkanmaan elinvoimasta

Tampereen Koskikeskuksessa riittää lauantaiaamupäivänä kuhinaa, kun paikalle tullut yleisö odottaa elinkeinoministeri Katri Kulmunin (kesk.) tapaamista. Syyskuussa puolueensa puheenjohtajaksi valittu Kulmuni aloitti Pirkanmaan vierailunsa tapaamalla yrittäjiä ja iltapäivällä matka jatkui vielä yleisötilaisuuteen Lempäälään. Aamulehti tapasi ministerin Koskikeskuksessa ja esitti hänelle viisi kysymystä Pirkanmaan elinvoimasta ja yhden Tampereen tunnin junasta. Tampereella on käynnissä useita rakennushankkeita. Kun katsotte Hämeenkatua, mitä mietitte? – Tampere on kovasti kehittyvä, vireä ja kasvava kaupunki ja Pirkanmaa on totta kai valtakunnallisesti suuri kasvumoottori. Sillä, että on panostettu todella paljon elinvoimaan, on suurta kansallista merkitystä. – Tampere on myös hyvä esimerkki siitä, miten vanha teollisuuskaupunki on pystynyt muuntautumana korkeakoulukaupungiksi ja liikenteen solmukohdaksi. Tärkeä tavoitteenne on, että koko Suomi pysyy asuttuna. Miten koko Pirkanmaa saadaan pysymään elinvoimaisena? – Suuremmalla on aina vastuuta koko maakunnasta. Tampere on paitsi Suomelle kasvun veturi, mutta se vaatii sitä, että pidetään huolta koko maakunnasta. Silloin se vaatii täällä maakunnallista ajattelua ja tekemistä. Etenkin Pirkanmaan laitakunnissa syntyvyys ja asukasmäärät ovat laskussa. Millaista uskoa luotte näillä paikkakunnilla asuviin? – Toivottomuuden näköala on yhteiskunnassa kaikkein turmiollisinta. Jos mietitään isoja kysymyksiä, kuten miten vastata ilmastonmuutokseen, suomalainen maaseutu ja luonnonvarat ovat siinä keskeisessä ja kestävässä roolissa. – Pirkanmaalla on vahvaa teollisuuskeskittymää ja paljon yrityksiä, joten on keskeistä saada aikaan kiertoajattelua. Se voi auttaa ihmisiä monilla harvaan asutuilla alueilla. Pirkanmaan työttömyysluvut kääntyivät elokuussa nousuun ensimmäisenä maakuntana koko maassa. Millaisena näette Pirkanmaan kehityksen? – Se, että työttömyysluvut ovat kääntyneet nousuun, on huolestuttava tieto. Tällä hetkellä talouskasvun este alkaa olla se, ettemme saa työntekijöitä oikeaan paikkaan sinne, missä on työpaikkoja. Tämä ei koske vain Tamperetta tai Pirkanmaata. – Ihmisten pääsemistä töihin pitäisi pystyä helpottamaan. Siihen liittyy sosiaaliturvan uudistus, mutta myös täsmätoimia tarvitaan. Ihmisten pitäisi pystyä liikkumaan työn perässä. Lue lisää: Yllättävä käänne: Työttömyys kääntyi jo kasvuun Pirkanmaalla – avoimia työpaikkoja silti reilusti enemmän kuin vuosi sitten Lue lisää: Suomen taloustilanne aiheuttaa nyt epävarmuutta yrityksissä, irtisanomisten määrä selvässä kasvussa – Konepajayrittäjä: ”On hallituksen toiveajattelua, että työllisyys vielä paranisi” Tampere on mukana ilmastonmuutostaistelussa. Miten varmistatte, että kaupunkien on mahdollista olla elinvoimaisia ja tehdä samalla ilmastoystävällistä politiikkaa? – Mielestäni ilmastonmuutoksen vastainen työ on tavallista arkijärjen käyttöä. Miten voidaan tehdä asiat fiksummin ja kestävämmin? – Toivon, että meille tulisi sellainen ajatuksenvirta, ettei enää muutaman vuosikymmenen jälkeen olisi käytössä sanaa jäte, vaan pystyisimme hyödyntämään kaiken uudestaan ja uudestaan. – Sitten vaaditaan myös vahvaa maakunta-ajattelua, että on lähellä tuotettuja elintarvikkeita ja niitä olisi julkisissa keittiöissä. Lue lisää: Näillä keinoilla Tampere tähtää hiilineutraaliksi kaupungiksi vuoteen 2030 mennessä – Tampereen Sähkölaitoksen uusi palvelu mahdollistaa myös lämmityskulujen leikkaamisen Lue lisää: Tampere suunnittelee dramaattisia muutoksia kaukolämmön tuotantoon ja yksityisautoilun määrään – syynä kunnianhimoinen ilmastotavoite –Edistyäkseen hanke vaatii nyt sitä, että meillä on ensin olemassa sitä varten hankeyhtiöitä. Me keskustassa tuemme näitä hankeyhtiöitä vahvasti. – Lisäksi nämä uudet suuret ja ison luokan raideinvestoinnin vaativat vähän uudenlaista ajattelua myös valtiohallinnon osalta. On tärkeää, että hankeyhtiöt lähtevät liikkeelle ja saamme niihin paitsi lainsäädäntöä, mutta myös rahoitusmahdollisuuksia uudella tavalla. – Suomi on aiemmin käyttänyt aika maltillisesti eurooppalaisia ja pohjoismaisia rahoitusinstrumentteja tällaisissa isoissa hankkeissa.