Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Pirkkalan Suupanniityn koulussa kymmeniä oppilaita ja opettajia karanteeniin korona-altistumisten takia – altistuneet jatkavat koulua toistaiseksi etäopetuksessa

Pirkkalan Suupanniityn yläkoulussa on todettu koronavirustartunta, jonka vuoksi yhteensä 52 koulun oppilasta ja opettajaa on asetettu karanteeniin. Pirkkalan kunta kertoi asiasta tiedotteella sunnuntaina. Joukkoaltistumisen takia Pirkkalan hyvinvointilautakunta kokoontui sunnuntai-iltana päättämään karanteeniin asetettujen oppilaiden opetusjärjestelyistä. Kokouksessa päätettiin, että altistuneet oppilaat ja opettajat siirtyvät etäopetukseen ja etäöihin maanantaista alkaen. Etäopetukseen siirtynee myös joitakin sellaisia oppilaita, joita ei ole määrätty karanteeniin. Pirkkalan pormestari Marko Jarva kommentoi lautakunnan päätöstä sunnuntai-iltana sanomalla, että etäopetukseen siirtyvien oppilaiden kokonaislukumäärää on hankala arvioida, sillä altistumisia voi ilmaantua alkuviikosta vielä lisää. – Tutkimme vielä sitä mahdollisuutta, onko harrastustoimintaan liittyen tulossa lisää altistuneita, Jarva sanoo. Suupanniityn koulussa etäopetukseen siirtyvät oppilaat ovat saaneet asiasta tiedon Wilma-viestillä. Hyvinvointilautakunnan päätöksen mukaan etäopetukseen siirtyneet oppilaat voivat palata lähiopetukseen heti, kun tartunnan vaaraa ei enää ole. Muut Suupanniityn koulun oppilaat ja opettajat jatkavat maanantaina lähiopetuksessa tapahtuvaa koulutyötä normaaliin tapaan. Juttua muokattu 20.9.2020 kello 20.47: Lisätty tieto lautakunnan päätöksestä ja pormestarin kommentit.