Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Näin Jääkiekkoliiton johto kommentoi MM-finaalin skandaalia: ”Yksi ihminen päätti, että maali hylätään”

Suomalaisilla oli ryöstetty olo naisten MM-finaalin jälkeen. Naisleijonien jatkoaikamaali hylättiin hyvin kyseenalaisesti. Lopulta Yhdysvallat vei maailmanmestaruuden voittolaukauskilpailussa lukemin 2–1. Suomen Jääkiekkoliiton johto, puheenjohtaja Harri Nummela ja toimitusjohtaja Matti Nurminen , kävi Kansainvälisen jääkiekkoliiton eli IIHF:n väen puheilla Espoon Metro-areenan uumenissa. – Mitään protestimahdollisuutta tällaisessa tilanteessa ei ole, Nummela huokaisi. – Peli on päättynyt. Kuohuttaneessa hylätyssä maalissa USA:n maalivahti Alex Rigsby tuli maaliltaan ulos, ja Suomen kapteeni Jenni Hiirikoski osui häneen. Petra Nieminen iski kiekon maaliin. – Jäällä olleet tuomarit ja videotuomarit näkivät tilanteen eri tavalla, Nurminen avasi. – Jäällä olleet tuomarit olivat sitä mieltä, että maalivahti olisi kampittanut meidän pelaajan, ja he olivat antamassa hänelle jäähyä ja hyväksymässä meidän maalia. Kun maali vietiin videotarkastukseen, valta siirtyi videotuomareille. – Videotuomarit näkivät, että siinä oli maalivahdin häirintää ja hylkäsivät maalin. Silti, käsittämätöntä kyllä, Rigsbyn saama kahden minuutin kampitusjäähy jäi maalin hylkäyksen jälkeen voimaan. – Se oli jäällä olleiden tuomareiden virhe, Nurminen sanoi. – Yksi ihminen, päävideotuomari, päätti, että maali hylätään. Jääkiekkoliitto ei osannut nimetä päävideotuomaria. Naisleijonien päävalmentajan Pasi Mustosen mukaan hän on saksalainen Manuela Groeger-Schneider . – Kolme ihmistä oli katsomassa tilannetta, Nurminen kertoi. – Se oli aika kova päätös MM-kisojen finaalin jatkoajalla kotiyleisön edessä, mutta he olivat sitä mieltä. He tekivät tämän ratkaisun ja sen mukaan eletään. IIHF:n puheenjohtaja René Fasel oli todennut Nummelalle ja Nurmiselle, että kyseessä oli tulkintakysymys.