Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Pirkanmaa selvisi kovasta tuulesta vähin vaurioin – ilman sähköjä enää alle 50 taloutta

Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksen päivystävä palomestari Juuso Nummela, miten kova tuuli näkyi pelastuslaitoksen tehtävissä maanantain vastaisena yönä? – Hyvin hiljaista ja rauhallista oli, eilisillan ja yön aikana oli 19 tuuleen liittyvää tehtävää. Hallituskadulla käytiin katsomassa kattopeltejä, sitten oli pari tehtävää puhelinlinjoille kaatuneista puista ja loput tielle kaatuneita puita. Toijalassa kaatui rakennustyömaan aitaa pieni pätkä tuulen voimasta. Hyvin vähällä selvittiin. Olivatko tehtävät ympäri Pirkanmaata? – Länsireunalla oli vähän enemmän kuin muualla. Tehtäviä oli niin pieni määrä, niin painotusta ei voi oikein sanoa. Moniko tehtävistä oli Tampereella? – Tampereella ei montaa tainnut olla. Ettei Hallituskadun tehtävä ollut jopa ainoa. Oliko pumppaustehtäviä, eli tulviko jossakin? – Ei ollut tulvia, ylivoimaisesti suurin osa oli puiden kaatumisia. Onko tiedossa, että puiden kaatumisista olisi tullut henkilövahinkoja? – Ei ole henkilövahinkoja tiedossa. Mistä Hallituskadun tehtävässä oli kyse? – Siellä oli irtoamassa kattopeltejä, ne kolisivat. Palokunta kävi niitä katsomassa ja kiinnittelemässä. Ei siinäkään isompaa vahinkoa tullut. Myrskyn vaikutukset olivat siis odotuksia vähäisemmät? – Se on ilmeisesti mennyt enemmän rannikkoa pitkin, ja tänne sisämaahan ei onneksi riittänyt puhuria ihan niin paljon kuin epäiltiin.