Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Ajanviete Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Bernie Sanders niukkaan voittoon New Hampshiren esivaaleissa

Senaattori Bernie Sanders on voittanut niukasti demokraattien esivaalit New Hampshiren osavaltiossa. Hän on saamassa reilun neljänneksen äänistä. Toiseksi on yltämässä Pete Buttigieg , jonka äänimäärä jäämässä hieman 25 prosentin alapuolelle. – Voitokkaina, eniten ääniä Iowassa ja voitto täällä, me suuntaamme Nevadaan. Me suuntaamme Etelä-Carolinaan. Me voitamme niissä osavaltioissa, Sanders lausui juhlapuheessaan. Sanders kiitteli myös kilpailijoitaan. Kenet ikinä demokraatit valitsevatkaan, hän saa Sandersin mukaan puolueen tuen ja voittaa ”nykyhistorian vaarallisimman presidentin”. Sanders viittasi republikaanien istuvaan presidenttiin Donald Trumpiin . Sanders oli New Hampshiren ennakkosuosikki. Hän voitti osavaltion esivaalit myös kilpaillessaan puolueen presidenttiehdokkuudesta Hillary Clintonia vastaan neljä vuotta aikaisemmin. Vaikka New Hampshire on esivaalikevään avanneen Iowan tapaan osavaltiona pieni, voi sen tuloksella olla suuri merkitys. Osavaltiossa menestynyt on usein päätynyt presidenttiehdokkaaksi asti. Sen sijaan Joe Biden ja Elizabeth Warren floppasivat. Kummankin äänisaalis näyttää jäävän alle kymmeneen prosenttiin. Biden jopa jätti viime hetkellä omat vaalivalvojaisensa väliin ja suuntasi Etelä-Carolinaan. Myös republikaaneilla on omat esivaalinsa käynnissä New Hampshiressa, mutta ne ovat lähinnä symboliset. Trumpilla ei ole todellista vastustajaa ja hän on saamassa äänivyöryn. Yang ja Bennett luopuivat ehdokkuuksista Sekä liikemies Andrew Yang että Coloradon senaattori Michael Bennett luopuivat ehdokkuuksistaan presidenttiehdokaskilvassa. – Olen numeromiehiä, ja näen ettei mukana oleminen enää kannata, sanoi Yang kannattajilleen. Ennusteen mukaan osavaltion valitsijamiehet menevät kuitenkin tasan kärkikaksikon välillä. Molemmat saavat yhdeksän valitsijamiestä, senaattori Amy Klobuchar kuusi.