Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Pihlajalinna laajeni nopeasti merkittäväksi yhtiöksi Pirkanmaalla – kaikki sai alkunsa tästä paikasta Parkanossa

Terveysjätti Pihlajalinna syntyi Parkanossa vuonna 2001 ja ryhtyi ensimmäisenä hoitamaan terveyskeskuksen ympärivuorokautista lääkäripäivystystä, virallisesti kiireellistä lääkärivastaanottoa hoitohenkilöstöineen. Yhtiö vuokrasi lääkäreitä Parkanolle ja varsin nopeasti myös muille terveyskeskuksille. Mikko Wirén perusti yhtiön nuorena, valmistuvana lääkärinä silloisen Parkanon kaupunginjohtajan Kari Karjalaisen ehdotuksesta. Useimmilla maaseutukuntien terveyskeskuksilla oli jo tuolloin vaikeuksia palkata virkoihin lääkäreitä. Myös Parkanossa oli virkoja avoinna. Wirénin kauppamiehen elkeet syttyivät jo silloin. Hän myi yhtiön osakkeita markalla kappale kollegoilleen. Siitä alkoi koko yhtiön idea: lääkäriomistajat tekevät työtä ja tulosta itselleen. Lue lisää: Näin pirkkalalaisesta Mikko Wirénistä tuli terveysjätti Pihlajalinnan pomo – isä katosi nuoruudessa ja koulussa oli vaikeaa: sitten yksi epäonnistunut testi muutti elämän suunnan Pian Pihlajalinnan perustamisen jälkeen Wirén oli perustamassa Parkanoon yksityistä sairaalaa. Suunnitelman mukaan sairaala olisi rakennettu Parkanon rautatieaseman lähelle Kaitojenvetten komeaan maisemaan, liikenneyhteyksien takia. Muina vaihtoehtoina olivat Kaironiemi ja Parkanon terveyskeskukseenkin rakennettava siipi. Luonnonsuojeluväki alkoi mellakoida Parkanossa, ja lopulta myös Parkano ja sen ympäristökunnat eivät lähteneet sairaalarakentamisen rahoittajaksi. Honkalinnan nimellä kulkeneeseen sairaalaan Wirén sanoi tuolloin tarjoavansa kaikki erikoissairaanhoidot kahdeksan prosenttia halvemmalla kuin Tays. Wirén laajensi yhtiön toiminnan ensin Nokialle ja kaappasi Jokilaakson aluesairaalan Jämsän kaupungin ja Pihlajalinnan yhteisyhtiölle vuonna 2010. Tilastojen mukaan sairaalan leikkaukset kolminkertaistuivat vuodessa, tulehdusten määrä potilailla putosi neljäsosaan. Jämsä on edelleen yhtiön erikoissairaanhoidon yksikkö ja on palvellut Parkanon ja Pihlajalinnan perustaman Kolmostien Terveys oy:n, Mänttä-Vilppulan kanssa perustamansa Mäntänvuoren Terveys oy:n, Juupajoen ja eteläpohjalaisen, Alavudella pääpaikkaa pitävän Kuusiolinna oy:n potilaita. Esimerkiksi Parkanosta on päässyt alle kuudessa viikossa polvileikkaukseen. Kolmostien Terveys on miltei kokonaan Pihlajalinnan omistama tytäryhtiö. Sillä on pitkä palvelusopimus Parkanon ja Kihniön sosiaali- ja terveyspalvelujen hoitamisesta. Myös Parkanossa yhtiöllä on ollut ajoittain vaikeuksia saada kiireelliselle vastaanotolle riittävästi lääkäreitä viime vuosina, sillä yhtiöiden kilpa pätevistä keikkalääkäreistä on kiihtynyt.