Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Guardian: Britanniassa järjestetään EU-vaalit – May toivoo nyt Brexit-sopua ennen kuin uudet mepit aloittavat heinäkuun alussa

Britanniassa järjestetään europarlamenttivaalit, kertoo The Guardian . Asiasta uutisoi Suomessa myös STT. Britannian hallitus myöntää, että se ei pääse Brexit-sopimukseen ajoissa eikä siis näin voi välttää vaaleja. – Pääministeri Theresa May pahoittelee syvästi, että Britannia ei lähtenyt EU:sta ajoissa, eli 29. maaliskuuta mennessä, minkä seurauksena maan on nyt osallistuttava Euroopan parlamentin vaaleihin", sanoi Mayn tiedottaja The Guardianin mukaan. – Pääministeri ymmärtää, että monet kansalaiset ovat kovasti turhautuneita. May toivoo nyt, että Brexit-sopu toteutuu parlamentissa, ennen kuin uuden EU-parlamentin jäsenet aloittavat. Uusi Euroopan parlamentti aloittaa kautensa heinäkuun 1. päivänä. Hän kertasi, että parlamentilla on ollut useita mahdollisuuksia äänestää Britannia EU:n ulkopuolelle. – Mutta valitettavasti mikään näistä äänestyksistä ei ole mennyt läpi. Haluamme nyt, että peruuttamista koskeva sopimus otettaisiin käyttöön ja että parlamentti ratifioi sen mahdollisimman pian – mieluiten ennen kuin Euroopan parlamentin jäsenet aloittavat. Brexit-neuvottelut jatkuvat. Downing Streetin tiedottaja kuvaili keskusteluja rakentaviksi ja yksityiskohtaisiksi. Tiedottaja lisäsi, että osapuolet ovat sopineet tapaavansa jälleen keskiviikkona iltapäivällä. Euroopan johtajat ovat sopineet, että Britannian EU-eroa siirretään niin sanotulla joustavalla lisäajalla syksyyn. Uusi takaraja on 31. päivä lokakuuta. Aiemmin on ollut esillä, että mikäli Britannia ei ole ratifioinut erosopimusta 22.5. mennessä, se joutuu järjestämään europarlamenttivaalit.