Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampereen taloutta lyödään nyt joka suunnasta

Tuoreimman tulosennusteen perusteella Tampereen kaupungin alijäämä notkahtaa tänä vuonna 40-50 miljoonan euron suuruiseksi. Koronavirus aiheuttaa lisää menoja ja vähentää tuloja. Vielä kaksi kuukautta sitten kaupungin uskottiin yltävän nollatulokseen. Toisin kuitenkin kävi. Kaupunki elää monista tulolähteistä, jotka nyt tyrehtyvät. Yksi hyvistä suurista esimerkeistä on kaupungin huvipuistoylpeys Särkänniemi, jonka tilanteesta kerromme tänään (s. 4-5). Tampereen mukaan Särkänniemi on tuonut suoraa tuloa kaupungin eli sen omistajan kassaan 400-500 tuhatta euroa osinkoina vuosittain. Elämyspuistoalueen kokonaismerkitys kaupungille on toki moninkertaisesti suurempi. Matkailun kokonaisvaikutus Tampereen aluetalouteen pelkästään Särkänniemen osalta on viime vuoden vuosikertomuksen mukaan noin 56 miljoonaa euroa. Summa on merkittävä. Nyt elämyspuisto miettii, voiko se avata oviaan tänä vuonna ollenkaan. Pandemian aikana mikään ei ole varmaa. Vaikka ovet aukeaisivat, tulevatko ihmiset? Valtio on luvannut kunnille lisätalousarviossaan noin miljardin euron tukipaketin. Yksityiskohdista päätetään toukokuussa. Jos tukia ei tulisi, Tampereen alijäämä saattaisi olla jopa 100 miljoonaa euroa. Hallitus aikoo kertoa uusista tukieuroista lähipäivinä. Tällä viikolla on määrä kuulla muun muassa ravintolasektorin suorista tuista, koulujen avaamisesta ja rajoitusten mahdollisesta höllentämisestä. Business Finlandin tuet osoitettiin kyseenalaisella jaolla vain yritysten kehittämiseen. Valtio ei pystynytkään jakamaan suoraa tukea esimerkiksi vuokramenojen kanssa painiskeleville yrityksille. Nyt tukiperusteita tarkastellaan uudelleen. Tampereen kaltaisessa kaupungissa näillä kaikilla tuilla on myös suuret välillisetkin vaikutukset. Tampere ja koko kaupunkialue sukkuloivat sumussa myös terveydenhuollossa. Vaikka virustilanne on pystytty pitämään hallinnassa, esimerkiksi kiireettömän hoidon jonojen purkaminen maksaa myös tulevina vuosina, ei vain loppuvuonna. Samaan aikaan muun muassa kotihoidon ja vanhusten palveluiden menot kasvavat. Yhtälöä ei ole helppo ratkaista. Tulevina vuosina esimerkiksi terveydenhuoltoonkin tarvitaan kymmeniä miljoonia euroja lisää rahaa.