Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kansanedustajien palkkioita korotetaan, eduskunnan puheenjohtajan korotus yli 1 200 euroa

Eduskunnan ulkopuolinen palkkiotoimikunta tiedottaa päättäneensä muutoksista kansanedustajien palkkiojärjestelmään ja palkkioiden tasoon. Palkkiojärjestelmää muutetaan siten, että nykyisen kahden palkkioportaan sijasta siirrytään kolmeen palkkioportaaseen. Kansanedustajan palkkio on 1. tammikuuta 2019 lukien ollut 6 614 euroa kuukaudessa ja yli 12 vuotta palvelleella kansanedustajalla 7 109 euroa kuukaudessa. Alle neljä vuotta toimineiden kansanedustajien palkkio säilyy ennallaan ja on edelleen 6 614 euroa kuukaudessa. Juuri valitut uudet kansanedustajat eivät siis korotuksista vielä hyödy. Neljän eduskuntavuoden jälkeen kansanedustajan palkkiota sen sijaan korotetaan 6 945 euroon kuukaudessa, ja 12 eduskuntavuoden jälkeen palkkio on 7 408 euroa kuukaudessa. Tämä tarkoittaa, että toisen kauden edustajien kuukausipalkkio kasvaa 331 eurolla ja kolmannesta kaudesta ylöspäin palvelevilla edustajilla 229 eurolla kuukaudessa. Eduskunnan puheenjohtajalle 1217 euroa lisää Lisäksi palkkiotoimikunta on erikseen tarkastellut eduskunnan puheenjohtajalle maksettavan palkkion määrää. Toimikunta on vahvistanut uudeksi palkkioksi 13 390 euroa kuukaudessa ja varapuheenjohtajien palkkioksi 10 441 euroa kuukaudessa. Aiemmin eduskunnan puheenjohtajan palkkio on ollut 12 173 euroa kuukaudessa, eli hänen palkkionkorotuksensa on 1 217 euroa. Varapuheenjohtajien palkkiot ovat olleet 10 147 euroa kuukaudessa, eli korotusta tulee 294 euroa. Toimikunta perustelee palkkionkorotusta aseman ja tehtävien vaativuudella. Yleisesti toimikunta toteaa sen tavoitteena olevan, että kansanedustajien palkkioiden kehitys ja taso olisivat tasapainossa yleisen ansiokehityksen kanssa. Korotukset tulevat voimaan kevään 2019 eduskuntavaaleissa valitun eduskunnan toimikauden alkaessa. Kansanedustajien palkkiot nousivat viimeksi tämän vuoden tammikuussa. Riviedustajat saivat tuolloin reilun 100 euron ja puhemies vajaa 200 euron palkkionkorotuksen.