Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Joker putsasi Bafta-ehdokkuuksien pöydän – Britannian ”Oscarit” jaetaan kohun saattelemana: ”Olen kanssanne täysin samaa mieltä”

Vähemmän yllättäen viime vuoden yksi maailmanlaajuisesti suosituimmaksi nousseista elokuvista, Joker , keräsi eniten Bafta-ehdokkuuksia (British Academy of Film and Television Arts) tiistaina. Baftat eli Britannian korkeimmalle arvostetut elokuva-alan palkinnot enteilevät sitä, mitkä teokset menestyvät myös Oscar-palkintojen saajina. Oscarit jaetaan Los Angelesissa Yhdysvalloissa 9. helmikuuta. Synkkä draama mielenterveysongelmista kärsivästä anti-supersankarista Jokerista oli muun muassa Suomessa viime vuoden katsotuin elokuva. Todd Phillipsin ohjaama elokuva kilpailee nyt muun muassa parhaan elokuvan, parhaan ohjauksen ja parhaan miespääosan titteleistä. Jokeria monitasoisesti ja dramaattisesti esittävä näyttelijä Joaquin Phoenix voitti viime viikonloppuna parhaan miespääosan Golden Globe -palkinnon draamaelokuvassa. Muun muassa Aamulehti antoi elokuvalle arviossaan viisi tähteä. Elokuva on voittanut jo muun muassa Kultaisen leijonan Venetsian elokuvafestivaaleilla viime kesänä. Kymmenen ehdokkuutta keräsivät Martin Scorsesen Netflixille alunperin tekemä The Irishman ja Quentin Tarantinon Once Upon a Time in Hollywood , joka voitti parhaan komedian tai musikaalin Golden Globen sunnuntaina. Yhdeksän ehdokkuutta annettiin Sam Mendesin ohjaamalle Taistelulähetit – 191 7 -draamalle, joka kertoo ensimmäisestä maailmansodasta. Se voitti kultaiset maapallot parhaasta draamasta ja parhaasta ohjauksesta. Näiden neljän elokuvan kanssa parhaan elokuvan ja parhaan ohjaajan tittelistä kilpailee eteläkorealaisohjaaja Bong Joon-hon synkkä komedia Parasite . Phoenixin kanssa parhaasta miespääosasta kilpailevat Leonardo DiCaprio ( Once Upon a Time... in Hollywood ), Adam Driver ( Marriage Story ), Taron Egerton ( Rocketman ) ja Jonathan Pryce ( Kaksi paavia ). Parhaasta naispääosasta kilpailevat Jessie Buckley ( Wild Rose ), Scarlett Johansson ( Marriage Story ), Saoirse Ronan ( Pikku naisia ), Charlize Theron ( Bombshell ) ja Renée Zellweger ( Judy ). Zellweger voitti roolistaan kultaisen maapallon. Kritiikkiä yksipuolisuudesta Pian sen jälkeen, kun ehdokkaat oli tiistaina julkistettu, sosiaalisessa mediassa kiinnitettiin huomiota tärkeimpien kategorioiden yksipuolisuuteen. Esimerkiksi ohjauksesta ei kilpaile yhtään naista ja samalla virisi keskustelu siitä, että kaikki näyttelijäehdokkaat ovat valkoisia. Bafta-akatemian johtaja Amanda Berry kommentoi kritiikkiä BBC:n Radio 4 -kanavalle tuoreeltaan. – Olen kanssanne täysin samaa mieltä. Juuri noin tunsin, kun ensimmäiseksi näin listan, Berry sanoi, kun toimittaja kysyi hänen mielipidettään BaftasSoWhite(Baftat niin valkoiset)-tunnisteeseen, joka levisi viestipalvelu Twitterissä. Barry kuitenkin sanoi, ettei hän halua olla epäkunnioittava nyt listalle päässeitä näyttelijöitä ja elokuvia kohtaan. – Se on äärimmäisen vahva lista. Jos katsotte paras ohjaaja -kategoriaa, jossa toivoin, että näkisimme edes yhden naisen, lista on kuitenkin vahva. Barry sanoi, että naisohjaajia on ehdolla muissa kategorioissa. Barry kertoi uutistoimisto Reutersille, että Bafta suunnittelee uutta kategoriaa pelkästään naisohjaajille. Myös he ovat ehdolla Paras naissivuosa: Scarlett Johansson ( Jojo Rabbit ), Laura Dern ( Marriage Story ), Florence Pugh ( Pikku naisia ), Margot Robbie ( Bombshell ja Once Upon a Time... in Hollywood ). Paras miessivuosa: Al Pacino ja Joe Pesci ( The Irishman ), Tom Hanks ( A Beautiful Day in the Neighborhood ), Anthony Hopkins ( Kaksi paavia ) ja Brad Pitt ( Once Upon a Time... in Hollywood ).