Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Postin toimitusjohtaja luopuu kahden kuukauden palkastaan – summa on 92 000 euroa

Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen aikoo luopua kahden kuukauden rahapalkastaan loppuvuonna. Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola kertoo Postin tiedotteessa, että Malinen kertoi aikeistaan jo edellisviikolla. – Tämä on hänen henkilökohtainen päätöksensä tässä hyvin vaikeassa muutostilanteessa ja yhtiön hallitus arvostaa tätä päätöstä, Pohjola sanoo. Postin ylimmän johdon palkitsemisesta on uutisoitu viime päivinä sen jälkeen, kun Posti ilmoitti heikentävänsä yli 700 työntekijän työehtoja. Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n mukaan näiden työntekijöiden palkat laskevat 30–50 prosenttia. Vuosiansiot yli 980 000 euroa Heikki Malisen kuukausiansio on 46 000 euroa, jolloin kahden kuukauden palkka on 92 000 euroa. Posti Groupin palkkioselvityksestä käy ilmi, että Malinen tienasi viime vuonna 987 764 euroa. Säännöllisen kuukausipalkan lisäksi summa pitää sisällään bonuksia ja kannustinlisiä. Postin tiedotteessa todetaan, että yhtiön johdon palkitsemisesta päättää yhtiön hallitus. Hallituksen puheenjohtaja Pohjolan mukaan Posti noudattaa valtio-omisteisten yhtiöiden johdon palkitsemisohjetta, jonka mukaan Posti rinnastetaan pörssiyhtiöihin. – Maksettavien palkkioiden määrä ottaa huomioon yhtiön toiminnan kansainvälisyyden ja kilpailullisuuden. Palkitsemisessa tarkastellaan säännöllisesti markkinaehtoista palkkatasoa, hän kommentoi tiedotteessa. Postin tulospalkkioista päätetään normaalin aikataulun mukaisesti keväällä, kun yhtiön tilinpäätös on vahvistettu. Oikaisu: Korjattu Heikki Malisen kuukausipalkan suuruus. Alun perin jutussa kerrottiin, että Malisen kuukausipalkka on 82 000 euroa. Todellisuudessa kuukausipalkka on 46 000 euroa, mutta bonusten ja kannustinlisien vuoksi vuosiansiot ovat yli 980 000 euroa.