Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Karl Lagerfeld kavahti kuolemaa – "Pitää vain kadota", hän kertoo sunnuntaina nähtävässä dokumentissa

Minä, Karl Lagerfeld ☆☆☆☆ Miten haluat tulla haudatuksi, kysyy toimittaja Karl Lagerfeldiltä vuonna 2012 valmistuneessa dokumentissa. Lagerfeld, tuolloin noin 80 vuotta, kavahtaa kysymystä. – Aivan kauhea ajatus! Poltettu, menetetty, loppu. Kauhea ajatus rasittaa ihmisiä kuolleilla. Pitää vain kadota. Ranskalaisdokumentti Minä, Karl Lagerfeld on esitetty televisiossa viisi vuotta sitten. Nyt se uusitaan kuukausi sitten kuolleen muotisuunnittelijan muistoksi Yle Teeman muotiviikolla. Dokumentin lähestymistapa on erikoinen, mutta toimiva. Muotisuunnittelijalta kysytään esimerkiksi hänen lapsuudenkodistaan. Lagerfeld piirtää kaikki vastaukset, ja juttelee samalla. Lapsuudenkoti ei tainnut kovin rakkaudentäyteinen. Äiti sanoi pojastaan, että tämä on kuin hän, mutta huonompi versio. Lagerfeld työskenteli loppuun saakka Lagerfeld työskenteli muodin parissa 1950-luvulta lähtien. Tärkeimmät muotitalot hänelle olivat Chanel, Fendi sekä oma merkki Lagerfeld. Suunnittelija työskenteli aktiivisesti loppuun saakka. Hieman hän huokaili nykymenoa, jossa muotisuunnittelijan pitää uudistua kolmen tai vähintään kuuden kuukauden välein. Fokus dokumentissa on vaatesuunnittelussa, mutta muotipersoona kertoo myös elämänsä rakkaudesta, juhlista, malleistaan ja kissastaan. Nautintoaineet eivät Lagerfeldiä kiinnosta, mutta kevytcolaa kuluu hänen itse suunnittelemastaan lasista Lagerfeld on väliin hätkähdyttänyt lausunnoillaan. Nytkin hän lausuu outoja juttuja anoreksiasta. On pakko hämmästellä, miten mahtava piirtäjä muotiguru on. Muutamalla tussinvedolla hän luonnostelee ihmisestä ja asusta kaiken oleellisen. Yle Teema & Fem sunnuntai 24.3. klo 13.45