Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Viime kaudella kaksi MM-kultaa voittanut Henri Jokiharju esitteli pokaalejaan Tampereella – "Kooveen liiganousu olisi unelmien täyttymys"

Viime kauden tuplamaailmanmestari Henri Jokiharju esitteli sunnuntaina molempia voittopokaaleita kasvattajaseuransa Kooveen toimistolla. Vasta 20-vuotiaan tamperelaispuolustajan ansiolistalla on miesten ja nuorten maailmanmestaruuden lisäksi myös poikien MM-kulta. Näitä pelaajia löytyy koko maailmasta vain kahdeksan ja Suomesta kaksi. Toisena Kaapo Kakko . –  Onhan tämä hieno saavutus ja muutenkin spesiaalijuttu, mutta tämä ei helpota tippaakaan tulevaa. Työntekoa pitää jatkaa samaan malliin kuin tähänkin asti, Jokiharju painotti. Kun kolmen maailmanmestaruuden rinnalle lisätään vielä olympiakulta, siltä listalta ei löydy toistaiseksi yhtään nimeä. – Sinne olisi siistiä päästä. Mikäs sen hienompaa, kun tehtäisiin tämä temppu Kaapon kanssa, Jokiharju heitti. Nopeasti juhlasta arkeen Jokiharju palasi keväisestä kultahumusta nopeasti arkeen. Kroppa kaipasi ensin lepoa pitkäksi venyneen kauden jälkeen. Päälle on tullut ehjä treenijakso. Vire on kohdallaan, kun puolustaja lähtee ensi sunnuntaina Pohjois-Amerikkaan. Kohteena on nyt Chicagon sijasta Buffalo. Työnantaja muuttui heinäkuisessa vaihtokaupassa. Toiseen suuntaan siirtyi ruotsalaishyökkääjä Alexander Nylander . – Kaupat tulevat yleensä ihan puskista. Nyt osasin aistia, että jotakin voi tapahtua Chicagon hankittua kesällä pari uutta pakkia (Olli Määtän ja Calvin de Haanin). Jokiharju sai myyntitiedon Chicagon GM:n Stan Bowmanin soitettua Suomeen. – Aluksi fiilikset olivat ristiriitaiset, mutta mieli muuttui nopeasti positiiviseksi. Buffalossa on paljon nuoria ja eteenpäin meneviä pelaajia. He tulevat paremmiksi vuosi vuodelta. Tulevaisuus näyttää valoisalta. Perusteliko Bowman kauppaa mitenkään? –  Ei. Pitää ymmärtää, ettei siinä ollut mitään henkilökohtaista. Tämä on vain bisnestä. Ei parane reagoida liikaa tunteella, Jokiharju painotti. Tamperelainen tuntee uuden kaupungin ja hallin päällisin puolin. –  Buffalo on sopivankokoinen paikka. Ei tarvitse seisoa ruuhkissa tuntikausia. Vakiopaikka NHL:stä Jokiharju pelasi viime vuonna puolet kaudesta Chicagossa ja puolet Rockfordin AHL-joukkueessa. Nyt tavoitteena on NHL-paikan vakiinnuttaminen. Vaikka Jokiharju syntyi Oulussa ja veti ensimmäiset luistimenpiirtonsa Ranskassa, hän pitää itseänsä puhdasjalkaisena tamperelaisena. Kun Juha -isän peliura päättyi 2004, perhe muutti Manseen ja poika liittyi Kooveen junioreihin. – Kooveesta on paljon hienoja muistoja. Tulee aina hyvä fiilis, kun astelen Hakametsään ja varsinkin kakkoshalliin. Se on Kooveen koti. Jokiharjun Koovee-jakso kesti aina C-junioreihin asti, kunnes perhe muutti Helsinkiin isän työn perässä. – Meillä oli Kooveessa tosi hyvä 1999 syntyneiden ikäluokka. Kun pelasimme vielä pikkukentällä, hävisimme yhdellä kaudella vain yhden pelin. Olin myös ysikasien mukana. Jere Innala ja Joona Koppanen olivat samassa porukassa.Innala mätti viime kaudella HPK:ssa 24 runkosarjaosumaa ja teki läpimurron kotimaiseen eliittiin. Bostonin varaama Koppanen kiekkoili Providencen AHL-joukkueessa. NHL-puolustaja on käynyt Kooveen kanssa jäällä muutaman kerran. – Tulossa on hyvä kausi. Siellä on osaava valmentaja ( Miikka Kuusela ) ja eteenpäin meneviä pelaajia. Olisi hienoa, kun joukkue nousisi liigaan muutaman vuoden sisällä. Se olisi unelmien täyttymys minulle ja monelle muullekin, Jokiharju innostui. Denis Grebeshkov Venäjä 18–2001, 20–2002 ja 2003, miehet 2009 Fjodor Tjutin Venäjä 18–2001, 20–2002 ja 2003, miehet 2008 Aleksander Perezhogin Venäjä 18–2001, 20–2002 ja 2003, miehet 2009 ja 2012 Connor McDavid Kanada 18–2013, 20–2015, miehet 2016 Ryan Ellis Kanada 18–2008, 20–2009, miehet 2016 Sam Reinhart Kanada 18–2013, 20–2015, miehet 2016 Kaapo Kakko Suomi 18–2018, 20–2019, miehet 2019 Henri Jokiharju Suomi 18–2016, 20–2019, miehet 2019 Listalla kaikki 18-vuotiaiden, 20-vuotiaiden ja miesten maailmanmestaruuden voittaneet kiekkoilijat. Alemmalla rivillä kultavuodet.