Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Jukka Jalonen jatkoi MM-kisojen kurinpitäjien ruoskimista: ”Kaikki pitäisi laittaa kilometritehtaalle, ovat väärässä paikassa!”

Kohun taustalla on Suomen ja USA:n ottelun jatkoajalla sattunut tilanne, jossa USA:n Clayton Keller potkaisi takaapäin Juhani Tyrväisen kumoon. Keller ei saanut jäähyä eikä Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n kurinpitoryhmäkään rangaissut Kelleriä muuta kuin antamalla varoituksen. Sääntöjen mukaan Kellerin tempusta olisi kuulunut 5+20 minuutin rangaistus ja yhden ottelun pelikielto. – Tunteisiin vähän pääsi menemään, ei sille mitään voi, Jalonen perusteli eilen antamaansa rajua purkausta. ”Puuta heinää” Jalonen ymmärtää, että erotuomareille sattuu pelin aikana virheitä. – Tuomarille sattui virhe, ei uskaltanut viheltää. Isoin virhe tuli kuitenkin IIHF:n kurinpitoryhmälle, joka antoi Kellerille vain varoituksen. Kurinpitoryhmä ei kunnioita pelaajia eikä peliä, kun jäällä saa potkia, Jalonen sanoi. Joukkueille oli ennen kisojen alkua kerrottu, että rangaistuksia määrättäessä teko ratkaisee, ei se loukkaantuuko pelaaja vai ei. – Nyt tehty päätös on ihan puuta heinää. Takki kääntyi täysin, kun Tyrväinen ei loukkaantunut. Miksi näin on päässyt tapahtumaan, sitä on vaikea ymmärtää, Jalonen sanoi. Jalonen muistutti, että Kellerin tempun seurauksena Tyrväinen olisi voinut loukkaantua vakavasti. – Siinä voi lyöpä päänsä jäähän tai luistimen terä viiltää valtimon auki, Jalonen sanoi. ”Kilometritehtaalle” Jalonen on yrittänyt Iltalehden tavoin tavoittaa IIHF:n kurinpitoryhmään kuuluvaa Sampo Liusjärveä . – Liusjärvi ei ole vastannut, Jalonen sanoi, Liusjärvi ei vastannut tiistaina myöskään Iltalehden soittoon. Jalonen on sitä mieltä, että nykyiset kurinpitäjät pitäisi erottaa. – Jos ovat sitä mieltä, että tuosta (Kellerin tempusta) ei tule pelikieltoa niin miehet ovat ihan väärässä paikassa. Kaikki pitäisi laittaa kilometritehtaalle, Jalonen sanoi. Jalonen otti osuvan esimerkin, miten IIHF nöyristelee NHL-pelaajien edessä. – Mitä luulette, olisiko tullut pelikieltoa jos joku Italian kahden passin mies olisi potkaissut Patrick Kanea ? Jokainen tietää vastauksen.