Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

En tiennyt ajattelevani mitään taustanaurusta, mutta studioyleisötön kevät osoitti toisin

Pari vuotta sitten somessa tuotti hupia video, jossa jalkapalloilija Cristiano Ronaldon maaliin ja golfaaja Tiger Woodsin puttiin editoitiin uudet selostukset. Ronaldon maali sai taustakseen golfselostajan rauhallisen kuiskauksen ja yleisön kohteliaat aplodit, Woodsin putti jalkapalloselostajan karjunnan ja yleisön hekumallisen jylyn. Molemmat kuulostivat niin väärältä että hauskalta. Muistin tämän, kun katsoin keväällä televisiosta viihteellistä keskusteluohjelmaa. Maikkarin Pitääkö olla huolissaan -paneeliohjelman idea on, että panelistit lukevat katsojien lähettämistä huolenaiheista johtamiaan kaskuja, joille studioyleisö ja Tuomas Kyrö nauravat. Mielipiteellisessä tekstissä itsensä on syytä asemoida, joten sanottakoon, että olen sarjan suuri ystävä. Viimeisimmän tuotantokauden viimeiset jaksot nauhoitettiin ilman studioyleisöä. Taustanauruun totutetulle katsojalle kokemus oli kiusallinen. Kiusaantuneelta näytti myös panelisti Kari Hotakainen , joka yritti veistellä tuttuun tapaansa, mutta ensimmäisen normaalisti naurua edeltävän puheenvuoron jäädessä kaikumaan hiljaiseen studioon tuumasi, että tästä ei tule hevonpaskaa. Sekin oli kyllä hauska juttu, hymähdettävä. En kuitenkaan katsonut enää seuraavaa yleisötöntä jaksoa. Niin anti-intellektuellia kuin se varmaan onkin, jäin odottamaan taustanaurullisia aikoja. Miksi näin? Enhän jätä kirjailija Hotakaisen romaaneja kesken sen takia, että niissä ei ole :D-merkintöjä osoittamassa hauskoja kohtia. Bronks kyllä jäi joskus kesken kun oli kiire pelata pleikkaria ja laina-aika umpeutui. Kai se on tottumiskysymys. Moni viihteen muoto tarjoillaan puoliksi ajateltuna versiona. Jalkapalloselostajan työ on viestiä katsojalle, milloin kentällä nähtävät asiat ovat hämmästyttäviä, milloin tavallisia. Studioyleisön vapaaehtoistyö on osoittaa katsojalle kaikki kohdat, joissa huvittuminen on mahdollista – toki katsojan itsensä tehtäväksi jää päättää, tarttuuko mahdollisuuteen. Taustanaurulla on paitsi pilkkakirveensä myös ansionsa. Sen huomasi, kun sitä ei ollut siellä, missä siihen oli tottunut. Urheiluselostamisen arvon huomaa silloin, kun pubissa pidetään musiikki päällä, vaikka peli pyörii. Etsimisen arvoisia ovat kuitenkin myös ne asiat, jotka eivät tarvitse yhteyteensä minkäänlaisia kohottavia tekijöitä. Jalkapallo-ottelussa tapahtuu paljon upeita asioita, jotka eivät saa suurta yleisöä kohahtamaan tai selostajaa kohkaamaan. Kirjaa lukiessa suurin palkinto on löytää upea virke kaikkien tavallisten joukosta, identtisenä mutta kuitenkin täysin omanlaisenaan. Niistä saa erilaista iloa, löytäjän riemua, jotain omaa. Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.