Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Ilves/2 sai täysin uusia vastuunkantajia Kakkosessa – TamUn tilanne sarjassa ei kohentunut, vaikka joukkue vahvistuikin tällä viikolla

Ilves/2 otti jalkapallon B-lohkossa kolmannen perättäisen voittonsa, kun se tyylitteli 5–1 (2–1)-voiton ESP:stä. Ilveksen maalintekoon löytyi uusia vastuunkantajia, kun Eetu Mömmö ja Elias Kuusela tekivät kumpikin kaksi maalia. Tamperelaisten maali-ilottelun täydensi Eelis Tallberg , joka vastasi joukkueensa kolmannesta osumasta 68. peliminuutilla. Erikoista olikin, ettei maalintekijöistä kukaan ollut tehnyt maalia ennen sunnuntain ottelua. Ilves on kierroksen jälkeen kolmantena 25 pisteellä, vain pisteen KaaPoa perässä. Matkaa B-lohkon johtaja Gnistaniin on kuitenkin tuntuvasti, jo kymmenen pistettä. Nikkilä palasi Sarjan jumbosijaa pitävä TamU hävisi Pyynikin tekonurmella sarjakärki Gnistanille 0–3 (0–2). Vieraiden maalintekijöitä olivat Aleksander Akbar , Zakaria Kibona ja Tuomas Mustonen . Vain 8 sarjapistettä tällä kaudella kerännyttä TamUa uhkaa putoaminen Kakkosesta Kolmoseen. Joukkue ei saanut lauantain peliinsä pontta edes viime kauden TPV-kapteenista Jari Nikkilästä , joka pelasi monen vuoden tauon jälkeen ensimmäisen ottelunsa TamUn paidassa. Nikkilän lainasopimus TamUun astui voimaan tämän viikon torstaina. Hän on kuulunut joukkueen harjoitusvahvuuseen heinäkuun 22. päivästä lähtien. Kakkosen B-lohkon runkosarjaa on jäljellä kahdeksan ottelua joukkuetta kohden.