Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Valtion miljardiyhtiö nousi otsikoihin, kun toimitusjohtaja irtisanoutui yllättäen – Hallituksen puheenjohtajan perustelu vakaasta pohjasta erikoinen

Valtion kehitysyhtiö Vaken toimitusjohtaja eroaa tehtävästään, mutta yhtiön toiminta on "vakaammalla pohjalla kuin koskaan aikaisemmin". Näin vakuuttaa valtionyrityksen hallituksen puheenjohtaja Reijo Karhinen . Karhisen perustelu on sikäli erikoinen, että se pohjaa samaan hallitusohjelman kirjaukseen, jonka vuoksi toimitusjohtaja Taneli Tikka päätti jättää tehtävänsä. Miljardiyhtiö hiljaiselosta parrasvaloihin Pitkälti hiljaiseloa viettänyt sijoitusyhtiö nousi otsikoihin viime viikolla, jolloin Tikka ilmoitti jättävänsä tehtävänsä uuteen hallitusohjelmaan vedoten. Juha Sipilän (kesk.) hallitus perusti Vaken loppuvuonna 2016. Uuden sijoitusyhtiön tehtävä on ollut panostaa listaamattomiin yrityksiin ja siten uudistaa suomalaista liiketoimintaa. Varansa yritys saa valtion omistuksista. Yhtiölle on siirretty muun muassa Nesteen, Postin ja Altian osakkeita. Sen tase on 1,8 miljardia euroa. Kesäkuun alussa julkaistun hallitusohjelman mukaan Vakella on tärkeä tehtävä talouskasvun ja työllisyyden luomisessa. Näin ollen yhtiön "tehtäviä ja tavoitteita tarkistetaan syksyn 2019 aikana tukemaan hallitusohjelman tavoitteita". Tikka ilmoitti erostaan tasan viikkoa myöhemmin. Ratkaisua perustelevassa tiedotteessa hän kertoi tulleensa töihin innovaatio- ja teknologiavetoiseen yhtiöön. Vaken profiilionkin ollut teknologiavetoinen. Kuukausi sitten se kertoi käynnistävänsä suomenkielisen tekoälyn kehittämisohjelman. – Näkemykseni mukaan nyt rakentumaan lähtevän Vaken prioriteetit ovat hallitusohjelman mukaan erilaiset, Tikka perusteli ratkaisuaan. Tarkemmin hän ei lähtöään kommentoi. Sen sijaan Reijo Karhinen on tyytyväinen hallitusohjelmaan kirjaukseen. – Aikaisemmin omistaja ei ole antanut näin selkeitä linjauksia Vaken toiminnasta. Toiminnan käynnistäminen vienyt kauan Vakaudelle olisi käyttöä, sillä Vake on syntynyt vaivoin. Vuonna 2016 perustettu yhtiö ei ole vielä jakanut yhtään sijoituspäätöstä. Karhisen mukaan tämä johtuu siitä, että yhtiö sai luvatut osakepääomat käyttöön vasta joulukuussa 2018. – Sitten maaliskuussa päätöksenteko meni jäihin, kun hallitus muuttui toimitusministeristöksi. Yhtiö kuitenkin valmistelee mahdollisia sijoituksia kaiken aikaa. Lisäksi osaan potentiaalisista päätöksistä voidaan palata syksyllä. Karhisen mukaan Vake voi jatkaa toimintaansa osin vanhalta pohjalta. Silti hän uskoo, että valtionyhtiö tulee syksyn neuvotteluissa saamaan uuden strategian ja lisää prioriteetteja. – Olisin kovin yllättänyt, elleivät ne esimerkiksi olisi ilmastonmuutokseen ja ilmastoteknologiaan liittyviä, hän arvelee. Uusi omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) ei ehtinyt kommentoida Lännen Medialle Vaken tulevaisuutta työkiireisiin vedoten. Myöskään Karhinen ei ole saanut Paaterolta hallitusohjelmaa tarkempia tietoja. Vaken tiedotteen mukaan Paatero ei vaikuttanut Tikan lähtöpäätökseen. Uusi toimitusjohtaja syksyyn mennessä Uusi toimitusjohtaja on tarkoitus valita nopeasti. Karhinen olettaa, että valinnan tarkempi aikataulu selviää ensi viikolla. – Pyrimme nopeaan ratkaisuun. Meille on tärkeää, että talossa on toimitusjohtaja kun strategiatyö alkaa. Tehtävään haetaan henkilöä, jolla on näyttöä kyvystä lukea tulevaisuutta ja megatrendejä. Karhisen mukaan uusi toimitusjohtaja hyötyy myös kyvystä toimia julkisten toimijoiden kanssa. Nimityksestä ei ole Karhisen mukaan tulossa poliittinen, vaan valinnan tekee Vaken hallitus. Valtion täysin omistama sijoitus- ja kehitysyhtiö, jonka tarkoitus on ollut tukea suomalaisen elinkeinoelämän uudistumista ja monipuolistumista. Yhtiö perustettiin loppuvuonna 2016. Sen toiminta alkoi vuonna 2018, jolloin yhtiö sai toimitusjohtajan ja valtion omaisuutta sijoitustensa pesämunaksi. Vaken omistuksia ovat Neste (8,3 prosenttia), Posti (49,9 prosenttia), Altia (36,2 prosenttia), Vapo (16,7 prosenttia) ja Nordic Morning (ent. Edita, 100 prosenttia). Yhtiön tase on yhteensä 1,8 miljardia euroa. Vakea on kritisoitu muun muassa sen epäselvästä roolista suhteessa valtion muihin sijoitusyhtiöihin sekä siitä, että se toimii budjettivallan ulkopuolella. Maaliskuussa 2018 nimetty toimitusjohtaja Taneli Tikka ilmoitti eroavansa viime viikolla. Hän jatkaa tehtävässä seuraajansa valintaan asti. Hallituksen puheenjohtajana toimii Reijo Karhinen.