Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Työnantajapuoli: ”Ratkaisu ei ole ihanteellinen” - kiky pois, mutta työaikaa voidaan paikallisesti pidentää 170 tunnilla

Lauantaina teknologiateollisuuteen syntyi pitkään odotettu työmarkkinakierrosten päänavaus. Työnantajien Teknologiateollisuus ja työntekijöiden Teollisuusliitto hyväksyivät perjantaina saavutetun neuvottelutuloksen alan uudesta työehtosopimuksesta. Sopimus on 25 kuukauden mittainen ja palkat nousevat sopimuskauden aikana yhteensä 3,3 prosenttia. Ratkaisun piirissä on noin 93 000 työntekijää. Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtajan Minna Helteen mukaan syntynyt ratkaisu ei ole ihanteellinen, mutta paras, mikä tässä vaikeassa työmarkkinatilanteessa oli saavutettavissa. Teknologiateollisuus muistuttaa tiedotteessaan, että neuvottelujen yllä leijui koko ajan uhka uusista työtaisteluista. Ratkaisua voidaan sen mukaan pitää kustannuskilpailukyvyn kannalta siedettävänä. – Valitettavasti ratkaisu ei edistä työllisyyttä kuten olisimme toivoneet. Se lisää väistämättä maan hallituksen paineita saada aikaan työllisyyttä parantavia toimia. Toimenpiteillä on kiire, mikäli hallitus haluaa saavuttaa työllisyystavoitteensa, Helle toteaa. – On kuitenkin arvokasta, että neuvottelukierroksen päänavaus saatiin vihdoin kasaan pitkän neuvotteluprosessin jälkeen. Monissa neuvottelupöydissä on odotettu nimenomaan teknologiateollisuuden sopimusta. Toivottavasti ratkaisu rauhoittaa levottomia työmarkkinoita, ja liitot voivat jatkaa neuvotteluja joutuisasti ilman työrauhahäiriöitä. Myös valtakunnansovittelijalle kuuluu kiitos sopimuksen eteen tehdystä pohjatyöstä, Helle jatkaa. Paikallinen sopiminen Teknologiateollisuuden mukaan nyt saavutetun sopimuksen ensisijaisena lähtökohtana on, että palkantarkistuksista sovitaan paikallisesti yritysten tilanteet huomioon ottaen. – Paikallisissa neuvotteluissa voidaan sopia niin palkantarkistusten suuruudesta, ajankohdasta kuin toteutustavastakin. Paikallinen palkkaratkaisu on ensisijainen vaihtoehto molempina vuosina. – Mikäli paikallista palkkaratkaisua ei synny, palkkoja tarkistetaan työehtosopimuksen ns. perälaudan mukaisesti. Tässä tapauksessa perälaudan mukaiset, yhteensä 3,3 prosentin korotukset jakautuvat seuraavasti: Ensimmäisenä sopimusvuonna viimeistään 1.3.2020 palkkoihin tulee 1,3 prosentin yleiskorotus. Toisena sopimusvuonna palkkoja tarkistetaan viimeistään 1.2.2021 1,4 prosentin yleiskorotuksella, ja lisäksi työnantaja käyttää yritys- tai työpaikkakohtaiseen erään 0,6 prosenttia, teknologiateollisuus tiedottaa. Aiempaan sopimukseen sisältynyt työajan pidennys 24 tunnilla poistui 31.12.2019 Teollisuusliiton irtisanottua kiky-tunteja koskevan pöytäkirjan. Teknologiateollisuuden mukaan kuitenkin osana uutta ratkaisua sovittiin työaikakokeilusta, ”joka mahdollistaa työajan pidentämisen enimmillään 170 tunnilla vuodessa paikallisesti sopien”. – Lauantaina syntynyt ratkaisu laajentaa paikallista sopimista myös niin, että työpaikalla voidaan sopia palkantarkistusten lisäksi paikallisesta palkkausjärjestelmästä. Tämä on uusi avaus palkkauksen kehittämisessä, sillä tähän saakka palkkojen porrastus on perustunut muutamia kokeiluja lukuun ottamatta työehtosopimuksen ns. parake-järjestelmään, teknologiateollisuudesta todetaan. Työmarkkinajohtaja Helle pitää ”erittäin tärkeänä, että yrityksissä käydään nyt aktiivisesti neuvotteluja paikallisista palkkaratkaisuista”. – Paikalliset ratkaisut ovat paras tapa sitouttaa henkilöstö yhteisiin tavoitteisiin, kannustaa ammattitaidon kehittämiseen ja kehittää tuottavuutta, tiedotteessa todetaan.