Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Dohan MM-kisojen katsomot ammottavat tyhjyyttään – nololla tilanteella on vakavat seuraukset, jopa liiton herrat häpeävät: ”Murto-osa Helsingin luvuista”

Dohassa järjestettävät yleisurheilun MM-kisat ovat lässähtäneet pannukakuksi, ainakin mitä tulee yleisömääriin. Kamppailua maailmanmestaruuksista pääsee seuraamaan Khalifan stadionille halvimmillaan 15 eurolla, mutta katsomot ammottavat tyhjyyttään. Järjestäjät peittivät 48 000 katsojaa vetävän stadionin yläkatsomot ennen MM-kisojen alkua ja tiivistivät kapasiteettia 21 000:een, jotta tapahtuma näyttäisi paremmalta tv-kuvissa. Australialaissivusto New sin mukaan perjantaina kisojen avauspäivänä katsojia oli ainoastaan reilut 13 000. Brittilehti Guardian kertoi viime viikolla , että kymmenen päivää kestäviin kisoihin on myyty yhteensä vaivaiset 50 000 lippua. Järjestäjät ovat lehden tietojen mukaan jakaneet suuren määrän ilmaislippuja siirtotyöläisille ja paikallisille lapsille. Kansainvälisen yleisurheiluliitto IAAF:n hallituksen suomalaisjäsen Antti Pihlakoski pitää kisojen tv-katsojalukuja hyvinä, mutta stadionin yleisömäärää vaisuna. – Yleisömäärä stadionilla on ollut pettymys. MM-kisatunnelma tuli ensimmäistä kertaa vasta maanantaina, kun stadionin paikat olivat 70-prosenttisesti täynnä ja etiopialaiset pitivät juhliaan, hän kertoo Iltalehdelle. Kisaturistien vähäisestä määrästä kertovat myös todella vaatimattomat lipputulot. Vuonna 2005 Helsingissä järjestetyt MM-kisat toivat 19 miljoonan euron lipputulot, mikä oli tuolloin ennätystasoa. Pihlakosken mukaan Qatarissa ei voi edes haaveilla moisesta. – Täällä ne ovat murto-osa Helsingin luvuista: vähemmän kansainvälisiä katsojia, merkittävästi vähemmän paikallisia katsojia ja halvemmat liput. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Heikot katsojamäärät ovat saaneet Euroopan yleisurheiluliiton EAA:n puheenjohtaja ja Kansainvälisen yleisurheiluliitto IAAF:n hallituksessa olevan Svein Arne Hansenin raivon partaalle. – Tämä on skandaali, hän sanoi norjalaiselle VG:lle. Hansen kertoi nostavansa katsojamäärät tapetille tiistaina EAA:n hallituksen kokouksessa. – Se on ensimmäinen asia, jonka otan esiin. En tiedä mitä tapahtui, mutta tämä ei ole sitä, mitä meille luvattiin ennen MM-kisoja. Stadionin ei luvattu olevan täynnä, mutta katsojia piti olla sen verran, ettei hävettäisi. Kunniaton kierros Yleisökato näkyi erityisen karulla tavalla pikamatkojen finaaleissa, jotka vetävät normaaleissa arvokisoissa lehterit täyteen. Sunnuntaina naisten sadalla metrillä hopealle juossut Dina Asher-Smith kiersi kunniakierroksen stadionille tyhjille katsomoille. Guardian arvioi paikalla olleen vain tuhat katsojaa. Brittijuoksijan äiti Julie Asher-Smith oli pöyristynyt. – Olen nähnyt Englannin ikäluokan mestaruuskilpailuissa Bedfordissa, jossa 200 metrin kilpailu on viimeinen laji, enemmän katsojia. Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen tästä. Vajaat neljä vuotta Qatarin keihäsvalmentajana toimineen Esa Utriaisen mukaan yleisurheilu ei kuulu qatarilaisten suosikkilajeihin. Keväisin Dohassa järjestettävän Timanttiliigan osakilpailussa ei ole juurikaan paikallisia, vaan tarjouksin paikalle houkuteltua väkeä. – Siellä on lähinnä siirtotyöläisiä. Heitäkin on houkuteltu paikalle ravintolavouchereilla. He saavat illallisen palkkioksi, kun tulevat katsomaan kisoja. Ennen kisaa heitä tuodaan bussilasteittain stadionille, hän sanoi Iltalehdelle jo ennen kisojen alkua . Utriainen uskoi, että MM-katsomoita yritetään täyttää Timanttiliigasta tutuilla voucher-tarjouksilla. Hyvästit olympialaisille? Takkuileva lipunmyynti on käymässä Qatarille kohtalokkaaksi. Maa haki vuoden 2020 olympialaisia, mutta isäntämaaksi valittiin Tokio. Lähi-idän maan on uskottu hamuavan nyt vuoden 2032 tai 2036 kesäkisoja. Telegraphin mukaan yleisurheilun MM-kisojen surkeat katsojamäärät ovat merkittävästi heikentäneet Qatarin mahdollisuuksia saada olympialaiset Lähi-itään. Kansainvälistä olympiakomiteaa lähellä oleva lähde kertoo brittilehdelle, että yleisömäärät ovat olympialaisten hakemisen kannalta katastrofi. Kansainvälisen olympiakomitean entinen markkinointijohtaja Michael R. Payne pitää vähäistä kiinnostusta isona varoitusmerkkinä. – Ensimmäinen kysymys on se, miksi tämä ei toteutuisi myös olympialaisissa. Jokin on mennyt todella pahasti pieleen. Kyse on urheilijoiden kunnioituksesta: He ovat harjoitelleet koko elämänsä kisoja varten, mutta miltä heistä nyt tuntuu? – Jokin toinen Lähi-idän maa tulee olympialaisten isäntää valittaessa ennen Qataria. Paynen mukaan urheilijat ovat suhtautuneet hyvin negatiivisesti minkään suuren tapahtuman järjestämiseen Qatarissa. Seitsenottelija Denise Lewis kritisoi Dohan MM-kisoja BBC:llä kovin sanakääntein ja kuvaili kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n pettäneen urheilijat. – Kävelin stadionille ja mietin ovatko nämä todella MM-kisat. ”Ei tyhjiä katsomoita” Qatar haki yleisurheilun MM-kisoja vuonna 2011 lupauksilla ”ei tyhjiä katsomoita” ja ”maailmanmestaruuskilpailujen tunnelma on fantastinen”. Järjestäjät kertoivat lipunmyynnin alkuvaiheessa, että ”kiinnostusta on riittänyt kirjaimellisesti maailman jokaisessa kolkassa.” Yhteensä 11 valtiota, muun muassa Bahrain, Egypti, Saudi-Arabia ja Yhdistyneet Arabiemiraatit, boikotoivat kisoja, sillä ne väittävät Qatarin tukevan terrorismia. Heikkojen yleisömäärien on arveltu johtuvan osittain boikotista, sillä kyseisistä maista ei tule kisaturisteja. Kisoja ei voi seurata joillakin alueilla laisinkaan. Järjestäjät ovat selittäneet heikkojen katsojamäärien johtuvan niin ikään maassa sunnuntaina alkavasta työviikosta ja eurooppalaisia tv-katsojia varten suunnitellusta kisaohjelmasta. Qatarissa järjestetään jalkapallon MM-kisat vuonna 2022. Payne painottaa, ettei rahalla voi luoda tunnelmaa tai urheilukulttuuria. – Rajattomalla budjetilla voi rakentaa upeita stadioneita ja järjestää uskomattomia seremonioita, mutta stadioneille tarvitaan ihmisiä. Uskon, että urheilijoille on epätodellinen olo kilpailla maailmanmestaruudesta tyhjien katsomoiden edessä. – Mitä järkeä on rakentaa isoja stadioneita paikallisille ihmisille – ne ovat vain tyhjiä katedraaleja. Toimittajat Tapio Salo (vasemmalla) ja Santtu Silvennoinen pohtivat suomalaisten mahdollisuuksia MM-kisoissa.