Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Linnan juhlat Näköislehti Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tilastokeskus: Bruttokansantuote kasvoi 1,8 prosenttia vuodentakaisesta – Vuokrien ja tupakan kallistuminen nostivat kuluttajahintoja

Danske Bankin pääekonomistin Pasi Kuoppamäen mukaan bruttokansantuotteen (bkt) nousu oli ennakkotiedon perusteella hieman odotettua vahvempaa. Kuoppamäki arvioi, että kotimainen kysyntä näyttää paisuttaneen palveluiden osalta roolia talouskasvussa eli talouskasvu olisi näin suurelta osin kotimaisen ostovoiman varassa. Tilastokeskuksen mukaan kausitasoitetun bruttokansantuotteen ennakoidaan nousseen 0,9 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä. Työpäiväkorjatun sarjan mukaan bkt oli 1,8 prosenttia korkeampi kuin edellisvuonna. Tilastokeskuksen mukaan kansantalouden työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi kesäkuussa 2,2 prosenttia vuodentakaisesta. Kesäkuun kausitasoitettu tuotanto nousi taas 0,9 prosenttia edelliskaudesta ja toukokuun työpäiväkorjattu tuotanto 0,8 prosenttia vertailukauteen katsottuna. Työpäiväkorjattuna alkutuotanto eli esimerkiksi maa- ja metsätalous pieneni noin 7,5 prosenttia. Jalostus eli teollisuus ja rakentaminen kasvoi noin 2 prosenttia ja palvelut kuten kaupan, majoituksen ja liike-elämän palvelut puolestaan 2,5 prosenttia vuoden 2018 kesäkuuhun verrattuna. Kaupan liikevaihto kasvoi lähes 3 prosenttia vuodentakaisesta Kaupan liikevaihto kasvoi kesäkuussa 2,9 prosenttia vuoden 2018 kesäkuuhun verrattuna. Työpäiväkorjattu myynnin määrä, josta hintojen muutoksen vaikutus oli poistettu, lisääntyi 3,1 prosenttia. Eniten liikevaihto ja myynnin määrä kasvoi kesäkuussa vähittäiskaupassa, molemmat 4,7 prosenttia. Autokaupassa työpäiväkorjattu liikevaihto taas kasvoi kesäkuussa 2,8 prosenttia ja myynnin määrä 2,9 prosenttia. Rakentamisen työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi 3,6 prosenttia vuoden 2018 kesäkuusta, mutta myynnin määrä pysyi vuodentakaisella tasolla. Talorakentamisen toimialan työpäiväkorjatun liikevaihdon muutos vuodentakaisesta on ollut kahtena peräkkäisenä kuukautena nollan tuntumassa. Työllisten määrän ennakoidaan kasvaneen noin 0,9 prosenttia vuodentakaisesta. Tehdyt työtunnit olivat työpäiväkorjattuna suunnilleen samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Vuokrien ja tupakan kallistuminen nostivat kuluttajahintoja Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen muutos oli heinäkuussa 0,8 prosenttia. Kesäkuussa inflaatio, eli rahanarvon lasku ja hintatason nousu, oli prosentin. Inflaation laskun arvioidaan johtuneen muun muassa hotellihuoneiden hinnan laskusta. Danske Bankin Pasi Kuoppamäki arvioi tämän ja korkojen laskun tukevan kotitalouksien kulutusmahdollisuuksia. Hän kuitenkin huomauttaa, että kotitaloudet laittavat samalla aiempaa suuremman siivun tuloistaan säästöön. Heinäkuussa kuluttajahintoja nosti vuoden takaiseen verrattuna eniten sähkön, savukkeiden, vuokrien, matkaviestintäpalveluiden ja omakotitalon peruskorjausten kallistuminen. Kuluttajahintojen nousua vuoden takaisesta hillitsi puolestaan matkapuhelinten, hotellihuoneiden, omakotitalokiinteistöjen ja televisioiden halpeneminen. Kesäkuulta heinäkuulle kuluttajahintojen kuukausimuutos oli -0,3 prosenttia, mikä johtui muun muassa vihannesten ja kohden kalusteiden halpenemisesta. Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotietojen mukaan euroalueen inflaatio oli heinäkuussa 1,1 prosenttia. Kesäkuussa se taas oli 1,3 prosenttia. Suomen vastaava inflaatio oli heinäkuussa prosentin. Yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä ei ole mukana omistusasumista, rahapelejä, kulutus- ja muiden luottojen korkoja, omakotitalojen palovakuutusta. ajoneuvoveroa eikä kalastus- ja metsästysmaksuja.