Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Shamaani Timofei Moldanov puhui kuolemasta, Putinista ja kahdesta visusti kielletystä aiheista – yksi kysymys sai miehen silmät iskemään tulta

Timofei Moldanov on rohkea mies. Eikä ihme: onhan hän hanti ja shamaani, joka kertoo pystyvänsä houkuttelemaan henkiä avukseen. Niin hän sanoi tehneensä kesällä, kun jatkuva kuivuus oli aiheuttanut Siperiaan jättimäiset metsäpalot. Moldanov kertoo kutsuneensas muut shamaanit avukseen sadetta tekemään ja sammuttamaan paloja, joille armeija ei olut voinut mitään. Miten kävi? – Sade alkoi kahden päivän kuluttua, mies hymyilee tyytyväisenä. Miten saitte sen aikaan? Tanssimalla? – Ei meidän tarvinnut tanssia. Me kutsuimme sadetta. Lapset saivat kyllä tehdä yhdessä soutuliikkeitä, se oli heistä tärkeää. Kielletyt aiheet Sunnuntaina Tampereella Sugrifestissä eli sukukansanpäivässä Laikun kulttuuritalolla vieraillut Moldanov ei arastellut ottaa kantaa edes kahteen Venäjällä visusti kiellettyyn aiheeseen. Hän puhui avoimesti sekä polttoitsemurhan syyskuussa tehneestä udmurtilaisesta Albert Razinista kuin kollegastaan Aleksander Gabishvista , joka pidätettiin pitkällä patikkamatkallaan Jakutasta Moskovaan. Siellä hänen oli Moldonovin mukaan tarkoitus ajaa Vladimir Putin pois Kremlistä. – Aleksander on nyt päässyt pois mielisairaalasta. Edessä on tutkinta. Sen jälkeen hän aikoo jatkaa kävellen matkaa kohti Kremliä, Moldanov tietää. Mitä luulet: onnistuuko hän tehtävässään? – Veikkaan, että valta Kremlissä on jo vaihtunut, kun Aleksander ehtii sinne, Moldanov sanoo. Onko Venäjä siis hajoamassa? – Siltä näyttää vahvasti. Ja hajoaminen alkaa idästä, kuten kaikki uusi aina alkaa. Sieltähän aurinko nousee, Moldanov tuo kysymykseen shamaanin näkemyksen. Shamaani, tosissaan? Niin, miten tämän kysymyksen nyt kauniisti muotoilisi. Me suomalaiset pidämme shamaaneja, hmm, hieman huvittavina. Miehen silmät iskevät tulta. – Huvittavana? Olen opiskellut Leningradin yliopistossa historiaa, tiede on minulle hyvin tuttua. Kyse on samoista asioista, luonnosta, kiertokulusta. Me olemme kuitenkin pitäneet kiinni yhteydestä luontoon. Karhut, puut, ihmiset. Kaikki ovat samaa, hän sanoo ja antaa esimerkin. – Meillä Venäjällä on tullut voimaan uusi laki. Meidän pitää ostaa lisenssi, jotta voimme poimia mustikoita ja sieniä omasta metsästämme. Ja me saamme yli puolet ravinnostamme metsästä. Ja tämän lain ovat tehneet korkeakouluja käyneet ihmiset. Se kuulostaisi huvittavalta, ellei se olisi niin järjetöntä, Moldanov sanoo Kielessä viisaus ja tieto Paikalla Sugrifestissä on edustajia myös Udmurtiasta, josta kuului syyskuun alussa järkyttävä uutinen: kieliaktivisti Albert Razin tekin polttoitsemurhan. Mitä siitä pitäisi ajatella? – Razin halusi pelastaa udmurtin kielen, koska ilman omaa kieltä ihminen ei voi olla kokonainen. Razin oli oikeassa, Moldanov sanoo. – Oma kieli antaa meille katsomuksen maailmaan, se antaa meille identiteetin, sen avulla ymmärrämme luontoa, toisiamme. Kieli on syntynyt tuhansien vuosien aikana, siihen on kertynyt kakki edellisten sukupolvien viisaus ja tieto, Kun se otetaan meiltä pois, olemme onttoja. Seuraavaksi suomalainen? Kerro meille vielä, miten sinulle käy, kun kuolet? – En minä kuole, ei kukaan. Me synnymme uudelleen. Minun uusi olentoni on jo jossain aluillaan. Siis Uusi ihminen. Olisiko paha tragedia, jos syntyisit suomalaiseksi? Shamaania naurattaa. – Voisi se tuntua vähän oudolta, olemme erkaantuneet aika kauas toisistamme. Mutta kyllä sekin minulle kelpaisi. Sukukansoja juhliva sugrifestivaali toi Tampereelle myös järkyttävän uutisen. Udmurtian kielen puolesta koko ikänsä taistellut Albert Razin oli tehnyt polttoitsemurhan 10. syyskuuta. Razin sytytti itsensä tuleen Udmurtian alueparlamentin edessä. 79-vuotias tiedemies kuoli vammoihinsa sairaalassa. Ennen polttoitsemurhaa Razin järjesti yhden miehen mielenosoituksen, jossa vaati poliitikoita suojelemaan udmurttien kansaa ja kieltä. Hänellä oli mukanaan kaksi kylttiä, Toisessa luki ”onko minulla kotimaata” ja toisessa oli dagestanilaisen runoilijan Saul Gamzatovin säe ”Jos kieleni katoaa huomenna, olen valmis kuolemaan tänään”. Razinin mukaan viranomaiset ovat luoneet sietämättömän tilanteen, jonka takia vain kolmannes udmurteista puhuu äidinkieltään. Razinin äärimmäinen teko tapahtui YK:n alkuperäiskansojen kielten vuonna. Venäjän presidentti Vladimir Putin kirjoitti vuonna 2018 lain, joka muutti vähemmistökansallisuuksien tasavalloissa aiemmin pakollisen vähemmistökielen opiskelun vapaaehtoiseksi. Udmurtin kielen puhujien määrä on vähentynyt jatkuvasti. Nyt heitä on 324 000, Yhteensä Volgan alueella asuu 560 000 udmurttia. Tampereella Sugrifestissa vieraili myös udmurtilaisia. Heitä oli kuitenkin kielletty ottamasta mitään kantaan Albert Razinin polttoitsemurhaan.