Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Suuret risut Postille kirjeiden jakelusta – Ennen kirje kulki päivässä ja paketit useammassa, nyt on päinvastoin

Kaukana on valtiosihteerien työryhmä tavallisista Postin käyttäjistä. Ilmeisesti heillä on ollut vain tulos mielessä miettiessään kirjepostien tilannetta, ei käyttäjäkunta. Postin mukaan, posti jaetaan arkipäivisin klo 18 mennessä. Ei pidä paikkaansa, Hämeenkyrön keskustassa posti saattaa useina päivinä viikossa olla jaossa klo 19 jälkeen. Tuleeko posti oikeaa laatikkoon tai jaetaanko johonkin laatikkoon sinä päivänä postia lainkaan, onkin jo toinen asia. On paljon laskuja, jotka saapuvat nykyisin vastaanottajalle siinä vaiheessa, kun eräpäivä on jo ohi, Saati ne, jotka ovat vielä ovat maksupalvelun käyttäjiä, koska ovat poissa digimaailmasta. Heitä on vielä paljon. Vanhemmilla ihmisillä on kova huoli, etteivät maksut ole ajoissa perillä. Pakettien lähettäminen on nykyisin Postin toiminta nro 1, ennen kirje kulki päivässä ja paketit useammassa, nyt asia on päinvastoin. Tilasin verkkokaupasta tuotteen, mikä lähti kirjeenä, se lähti keskiviikkona 12.8. Maanantaina en saanut mitään postia, edes Postinen -mainoslehteä ei jaettu. Otin yhteyttä sekä Postiin että kirjeen lähettäjään ja lähettäjältä tuli vastaus, että tässä on nyt taas ollut viime päivinä Postilla ilmeisesti hieman ongelmia toimittaa kaikkia lähetyksiä lupaamallaan nopeudella. Tiistaina 18.8. kauppa lähetti minulle uuden tuotteen tällä kertaa postipakettina ja tästä paketista tuli saapumisilmoitus 19.8 klo 14.45. Heidän lähettämänsä kirje tuli vihdoin postilaatikkooni samana iltana 19.8. klo 19.30. Kiitos suuresti kaikille yrittäjille, jotka joudutte jatkuvasti taistelemaan kirjepostien kanssa ja suuret risut Postille. Ihmettelen, miten Saksan postilaitos onnistuu jakamaan sekä paketteja, että kirjepostia kuutena päivänä viikossa. Pitäisikö Suomessakin osa paketeista jakaa kirjepostin mukana ainakin niillä alueilla, missä käytetään perinteisiä postilaatikoita?