Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Oman rokotushistorian selvittäminen voi olla mahdotonta – Katso, kuulutko siihen ikäluokkaan, joka ei välttämättä ole suojassa tuhkarokolta?

Tuhkarokkorokote kannattaa ottaa varmuuden vuoksi, jos epäilee omaa suojaansa. Näin sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erityisasiantuntija Mia Kontio . Suurimmalla osalla suomalaisista tartuntariskiä ei ole, mutta yksi ikäluokka on riskiryhmässä. Vuosina 1965–1975 syntyneillä on THL:n tutkimusten mukaan heikompi suoja. – Siellä on sellaisia ihmisiä, jotka ovat väliinputoajia. Saattaa olla, että he eivät edes tiedä, Kontio sanoo. Tuhkarokkorokotteet tulivat kansallisen rokotusohjelman piiriin vuonna 1975 ja yhdistelmärokote vuonna 1982. Tätä nuoremmille rokotetta on ainakin tarjottu neuvolassa. Suurin osa on myös sen ottanut. Sen sijaan ennen vuotta 1965 syntyneistä melkein kaikki ovat sairastaneet taudin. Kontion mukaan on äärimmäisen harvinaista, että joku olisi jäänyt sairastamatta, sillä tauti oli yleinen ja hyvin tarttuva. Vuoden 1965 jälkeen tuli hiljaisempi vaihe. Tautia liikkui vähemmän eivätkä ihmiset kulkeneet niin kuin tänä päivänä. Kohtaamisia oli vähemmän ja kokonaiset pitäjät saattoivat jäädä sairastamatta. Näille lapsille ei kehittynyt suojaa tautia vastaan. Kontio kertoo itse kuuluvansa tähän ikäluokkaan. – Olen syntynyt vuonna 1972 ja sairastin taudin, kun olin parikymppisenä ulkomailla. Eivätkä kaikki vuosien 1965 ja 1975 välillä syntyneistä ole ilman suojaa. Osalle on tarjottu rokotetta esimerkiksi armeijassa tai yliopistossa. Jotkut ovat sairastaneet taudin myöhemmin. Viimeisin suuri epidemia Suomessa oli Kontion mukaan vuonna 1989. Silloin tartuntoja oli noin 1 700, kun tavallisesti lukema pyöri parissa sadassa. Tuolloin epidemia löysi tiensä myös Satakuntaan. Honkajoella moni yläkoulu- ja lukioikäinen saivat tartunnan. Maakunnassa tartuntoja oli eri lähteiden mukaan kymmeniä. Porissa reagoitiin jakamalla noin 1 500 annosta rokotetta koululaisille. Oman rokotesuojansa tarkistaminen saattaa Kontion mukaan olla hyvinkin haastavaa. Yksi mahdollisuus on neuvolakortti, jos sellainen sattuu olemaan tallessa. Sinne on merkitty annetut rokotteet ja sairastetut taudit. Mikäli ei ole tallella, niin pitäisi kysyä siitä kunnasta, missä on mahdollisella rokotuksenantohetkellä asunut. – Jos on epävarma, niin rokote kannattaa käydä ottamassa. Se ei maksa mitään ja on vaaraton, vaikka olisikin jo saanut sellaisen tai sairastanut taudin, Kontio sanoo.