Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Liikenteessäkin tarvitaan joulurauhaa

Ensin joulupuurolle, siitä hautausmaan ja joulusaunan kautta sukuloimaan jouluaterialle, ja heti joulupäivän aamuna pitääkin jo lähteä autoilemaan toiselle puolelle Suomea seuraavien sukulaisten luokse. Moni suunnittelee joulun juhlapäiville niin tiukan aikataulun, että pinna palaa helposti ratin takana, jos liikenne ei vedä ja siirtymiset paikasta toiseen eivät suju suunnitelmien mukaan. Ennen aattoa autoilijan kärsivällisyyttä koetellaan erityisesti automarkettien parkkipaikoilla, ja jouluaattona suurin tungos on tyypillisesti hautausmaiden edustalla. Liikenneonnettomuuksien taustalla ovat usein juuri kiire ja huolimattomuus. Liian tiukaksi sorvattu aikataulu johtaa hätiköintiin ja turhien riskien ottamiseen. Joka paikkaan kiirehtimisen sijaan joulunvietossa pitäisi laittaa etusijalle turvallisuus ja kiireettömyys. Tänä vuonna joulun menoliikenne on sujunut toistaiseksi rauhallisesti. Pirkanmaalla on vältytty isommilta turmilta, vaikka loska ja räntäsateet ovat tuoneet yhtälöön omat hankaluutensa. Osaltaan tilannetta on helpottanut se, että joululiikenne on jakautunut monelle päivälle, eikä suurempia ruuhkia ole päässyt syntymään. Ruuhkat ja kolarit eivät ole ainoita ongelmia, joita autoilija voi joulukiireessä kohdata. Jouluostoksia lastatessa avaimet tulee helposti laskettua auton takakonttiin, minne ne myös epähuomiossa jäävät, kun takaluukun kolauttaa kiinni. Myös rengasrikko saattaa yllättää kiireisen autoilijan kesken joululomamatkan. Kuten jo 50 aiempanakin vuotena, Autoliiton Operaatio Lumihiutaleen vapaaehtoiset ovat tänäkin jouluna avaamassa lukkoon jääneet autonovet ja auttamassa puhjenneen renkaan vaihtamisessa. Tiepalvelun ammattilaiset pelastavat autoilijoita pulasta aina uudenvuodenpäivään saakka. Hätätilanteen sattuessa on tärkeä tietää, mistä apua on saatavilla. Monesti avuntarve olisi silti kokonaan vältettävissä huolellisuudella ja ennakoinnilla. Jotta kaikki pääsevät turvallisesti joulunviettoon, seuraavat perusasiat on hyvä pitää mielessä: Unohda kiire, varaa reilusti ajoaikaa, muista turvaväli, älä tee turhia ohituksia ja pidä ajatukset ajamisessa. Ja kun edellä ajava auto ajaa vain 49 kilometriä tunnissa viidenkympin alueella, kannattaa vetää syvään henkeä ja muistaa, ettei onnistunut joulu ole muutamasta minuutista kiinni.