Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Hallitus yrittää taikoa 1 000 uutta lääkäriä terveyskeskuksiin

Sanna Marinin (sd.) hallitus toteuttaa edeltäjälleen tehtyä hallitusohjelmaa. Sen mukaan hoitotakuuta tiukennetaan perusterveydenhuollossa niin, että jatkossa kiireettömään hoitoon pääsee 7 päivän sisällä hoidon tarpeen arvioinnista. Tähän päästään 1 000 lääkärin lisäyksellä. Lisäksi hallitus aikoo löytää rahat yli 4000 uuden työntekijän palkkaamiseen vanhusten hoitoon, jotta hoitajamitoitus nousee tavoitellun 0,7:n tasolle. Onko suunnitelmien toteuttaminen realismia tai tarpeellista? Yksityisten terveyspalveluyritysten johdon mielestä osin ei. Mehiläisen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää ja Pihlajalinnan hallituksen puheenjohtaja Mikko Wirén esittivät näkemyksiään Aamulehden haastattelussa . Järvenpään mielestä julkisesti rahoitetun sote-toiminta ei ole kiinni lääkärien määrästä eikä rahasta. Poikkeuksena on vanhusten hoiva, jossa nykyinen rahoitus on täysin riittämätön. Vanhukset tarvitsevat lisää hoitavia käsiä, mutta julkisen puolen perusterveydenhuoltoa ei paranneta lisärahalla tai -väellä. Tarvitaan digitalisaation hyödyntämistä ja nykyistä paremmin organisoitua johtamista. Wirén ja Järvenpää uskovat, että ne toisivat saman työpanoksen kasvun kuin 1 000 lääkärin lisäys. Lisäys vaatisi kaiken lisäksi Wirénin laskuopilla 10 000 uuden lääkärin kouluttamista, sillä valmistuneista vain yksi kymmenestä hakeutuu julkiseen terveyskeskukseen. Tämä on utopiaa. Terveyskeskusten lääkäritilanne 2019 -tutkimus kertoi, että terveyskeskuslääkäri tekee työviikostaan yhden päivän muita kuin ammattiinsa kuuluvia töitä. Kun avustavaa henkilöstöä on vähennetty, lääkärit toimivat myös sihteereinä ja laitosapulaisina. Samaan aikaan lääkäripula on kasvanut hivenen. Lokakuussa vaje oli lähes 300. Hallitus lisäsi sote-rahoitusta tälle vuodelle 70 miljoonaa muun muassa lääkärien palkkaamiseen, mutta jos halukkaita ei terveyskeskuksiin löydy, hallitus joutuu peilin eteen: onko järkevää yrittää rakentaa sote-uudistusta yksin julkisten palvelujen varaan? Nyt toimintaa ei edes yritetä tehostaa – luotetaan julkisten varojen syytämisen ihmeitä tekevään voimaan. Julkisia palveluita joudutaan joka tapauksessa tehostamaan. Pirkanmaalla laskettiin 2018 , että hyvinvointipalvelut pystyttäisiin tuottamaan 25 hyvinvointikeskuksessa, kun terveyskeskuksia ja -asemia oli tuolloin 44 ja sote-kiinteistöjä peräti 630.