Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Lukijalta: Eläkeputken poistaminen ei ole vastaus työllisyystavoitteisiin

Eläkeputki, eli oikeammin työttömyysturvan lisäpäivät, on taas peikkona keskustelussa. Vaikuttaa siltä kuin ikääntyvän työttömän oikeus työttömyysturvan lisäpäiviin olisi hallituksen työllisyystavoitteen saavuttamisen suurin ongelma ja ylivoimaisin este. Toisiko eläkeputken poistaminen ikääntyville niin paljon työpaikkoja, että sillä olisi merkittävä vaikutus työllisyyslukuihin? Ja jos eläkeputki poistettaisiin, voisivatko ikääntyneet rauhassa tehdä omaa ammattityötään lakisääteiseen eläkeikään asti? Eläkeputken poistaminen tai työttömyysturvan leikkaaminen tai poistaminen ei luo ainuttakaan työpaikkaa, kuten on jo monesti tutkittu, todettu ja nähty. Työpaikat syntyvät, kun yritysten tuotanto kasvaa, ja syntyy lisääntynyt työvoiman tarve tai kun julkiset palvelut muuttuvat tai lisääntyvät, ja syntyy lisähenkilöstön tarve. Paikkoja aukeaa myös, kun työpaikkaa vaihdetaan. Jo 50–55 vuotiaan on vaikea saada työtä. Mikäli poistettaisiin ikääntyvän työttömän oikeus työttömyysturvan lisäpäiviin, eli eläkeputki, pitäisi vastapainoksi varmistaa, että omaa ammattityötä riittää eläkeikään saakka. Työnantajat olisi siis lailla ja sanktioilla velvoitettava pitämään palkallisessa työsuhteessa kaikki ikääntyvät lakisääteiseen eläkeikään saakka. Koska työttömän työllistyminen on vaikeaa jo 50 ikävuodesta alkaen, tulisi työttömäksi joutuminen estää, ja irtisanomisturvan koskea kaikkia 50 vuotta täyttäneitä. Yhteiskunnan tuottavuuden kannalta työllisyystavoitekeskustelun painopisteen pitäisi kuitenkin olla nuorissa, ei vanhoissa. Työuransa alussa olevat ovat juuri heitä, jotka tulevaisuuden yhteiskuntaa rakentavat ja pitävät pystyssä. Työllistämisen ja työurakeskustelun tulisikin suuntautua siihen, miten nuoret saadaan työmarkkinoille, miten turvataan nuorten hyvinvointi ja jaksaminen työssä, ja miten heidän työuransa saadaan jatkumaan tulevaisuuden eläkeikään saakka. Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden maisteri.