Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Tampereen Sävelen avannut tanskalainen huippukuoro soi puhtaasti kuin lähdevesi

Tanskalaisen Ars Nova Copenhagenin sointi on kuin lähdevesi: juotavan puhdas ja kirkas. Eurooppalaisiin huippukuoroihin kuuluva joukkue aloittikin Tampereen Sävel -festivaalin vaikuttavalla ja raikkaalla konsertilla Aleksanterin kirkossa. Tunnin mittainen ohjelma oli sopivan monipuolinen, mutta samalla myös yllättävän yhtenäinen kokonaisuus. Vaikka säveltäjät, maat ja aikakaudetkin vaihtuivat, Ars Novan sointikulttuurin tyylikäs hienostuneisuus läpäisi kaikki teokset vaivattomasti ja ikään kuin pysäytti ajan kulun. Kuoro näytti myös miten toisia laulajia kuunnellaan yhteisen hyvän aikaansaamiseksi. Alku oli mahdollisimman ajankohtainen, sillä Julia Wolfen Guard my tonguen sanoma varoittaa puhumasta pahoja ja vilpillisiä asioita. Pieneen psalmin tekstiin mahtuu koko nykymaailman hälyttävä tila! Hengellisistä teksteistä syntyy monesti samankaltaista musiikkia aikakaudesta riippumatta. Islantilaisen Anna Thorvaldsdottirin vuodelta 2005 peräisin oleva Kuule meitä taivaasta soi Ars Novan laulamana kuin ikiaikainen rukous vuosisatojen takaa. Englantilaisen Peter Maxwell Daviesin säveliksi pukema Isä meidän -rukous taas toi tuttuun tekstiin mystistä lisäarvoa yllättävien sointivärien ja harmonioiden kautta. Lopun kellomainen kumahdus täydensi kuoron ilmiömäisen esityksen. Hillier johti eleettömästi Maanläheisempää musiikkia edustivat Daviesin ytimekäs Merirunoja ja James MacMillanin The Gallant Weaver , jonka skottilaisen kansanmusiikin mieleen tuovissa sävelkuluissa Ars Novan naisäänten upea yhtenäisyys sykähdytti. Espanjalaisen Tomas Luis de Victorian kolmen kappaleen sävelissä Ars Nova oli osaamisensa ydinalueella. Näissä myöhäisen renessanssin teoksissa kuoro ylsi hämmästyttävän täyteläiseen ja silti aina selkeänä hahmottuneeseen sointiin. 1500-luvun lopulla tehty musiikki vain aaltoili kuoron sisällä äänistä toisiin Paul Hillierin eleettömän johdon ohjaamana. Runsaslukuiselle yleisölle varmasti sopi, että Ars Nova Copenhagen päätti konsertin Einojuhani Rautavaaran Lorca -sarjaan vuodelta 1972. Neljään tekstiin sävelletty kokonaisuus tavoittaa hienosti runoilija Federico Garcia Lorcan kapinallisen mielen ja surrealistisesti maustetut runokuvat. Miten syvästi toisen osan huuto kajahtikaan ja miten sävykkäänä kuutamon eri sävyt välkehtivät! Tampereen Sävel. Ars Nova Copenhagen. Johtaja: Paul Hillier. ☆☆☆☆ Aleksanterin kirkko 4.6.