Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Perussyy ilmaston lämpenemiseen on ihmiskunnan raju kasvu – Kestävää kehitystä parempi olisi pyrkiä kestävään elintapaan

Nykyisin puhutaan paljon kestävästä kehityksestä. Syynä on ihmisen toiminnan aiheuttama kestämätön ilmaston lämpeneminen. Ilmaisu kestävä kehitys sisältää toiveen jatkuvasta kasvusta. Jatkuva kasvu lienee kuitenkin mahdotonta, esimerkkinä vaikkapa pörssikurssit. Olisiko parempi pyrkiä kestävään elintapaan? Tuotettaisiin ruoka mahdollisimman lähellä. Nythän vaikkapa lihaa tuodaan Argentiinasta ja mustikoita Chilestä. Lopetettaisiin vaatteiden keinotekoinen vanhentaminen muodin avulla. Esimerkiksi naispuolisilla uutistenlukijoilla on oltava joka päivä erilainen vaatetus, mitä muotitietoiset naiset usein matkivat. Media voisi lopettaa ilmaston lämpenemisessä kunnostautuneiden tahojen (formulat, rallit) nostamisen esikuviksi. Nykyisin Suomen väestöä siirretään gryndereiden iloksi vimmatulla vauhdilla Kehäkolmosen sisään ja Tampereella ratikkareitin varteen ahtaisiin kerrostalokoppeihin, tehoneliöihin. Tehdään ”ikuista” hyvää. Pienten kaupunkien ja maaseudun hyvät rakennukset jäävät tyhjinä rappeutumaan. Rakennustyöt kuluttavat runsaasti fossiilisia polttoaineita. Perussyy ilmaston lämpenemiseen on ihmiskunnan raju kasvu. Uuden tulokkaan aiheuttamat kasvihuonepäästöt ovat moninkertaiset muihin lähteisiin verrattuna ( Aamulehti 12.8.). Yhdeksänkymmenen vuoden aikana maapallon väestömäärä on nelinkertaistunut. Jokaiselle lienee selvää, että maapallon ekosfääri ei kestä tällaista jatkuvaa kasvua. Afrikan maat kärsivät ilmastomuutoksesta eniten, mutta se ei tunnu huolestuttavan paikallisia ihmisiä. Ennusteiden mukaan väestömäärä kaksinkertaistuu siellä kolmessakymmenessä vuodessa. Vastuunottaminen oman perheen koosta on nykyisin täysin mahdollista sielläkin, kunhan vain halua löytyy. Vai onko vastuu heidänkin hyvinvoinnista sittenkin pienen Suomen mateilla ja majoilla?