Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Yhä uudet opiskelijasukupolvet oppivat nöyryyttävän ja mahdollisimman ilkeän palautteen antamisen taidon – näinkö parhaat kyvyt saadaan kukoistamaan?

Tällä viikolla on keskusteltu muun muassa Aalto-yliopiston muodin linjan toimintakulttuurista. Long Playn raportointi oli karua luettavaa. Opiskelijoiden nöyryyttämisen ja haukkumisen soisi olevan menneen maailman tapoja alalla kuin alalla. Jostain syystä niin ei kuitenkaan ole. Yllättävän moni yliopistomaailmassa edelleen näyttää uskovan, että älykkyyttä ei voi osoittaa ilman ilkeyttä ja pisteliäisyyttä. Luovien alojen huiput ja huippututkijat eivät välttämättä ehdi miettiä pedagogisia lähtökohtiaan, jos huipukas uuden luominen näyttäytyy tärkeimpänä. Joskus kannattaa kuitenkin rentoutua katsomalla MasterChef Australiaa (MCA), sillä siitä voi oppia muutakin kuin ruuanlaittoa. Sarjassa on erityisen hienoa se, että vaikka kyseessä on kilpailu, ilmapiiri ei ole raadollinen eikä myrkyllinen. Sarjaa ja sen jenkkiläistä vastinetta voi katsoa tehden vertailua yliopistomaailmaan tai varmasti moneen muuhunkin työyhteisöön. Erityisen tärkeä rooli on niillä, jotka ovat valta-asemassa. He voivat omalla toiminnallaan luoda ilmapiiristä rakentavan ja miellyttävän tai jotain ihan muuta. MCA:ssa keskiössä on rakkaus ruokaan, kannustava kritiikki ja tiukan lempeä ohjaus. Kilpailijat yltävät valtavan paineen alla uskomattomiin suorituksiin haasteiden vaikeuskertoimien kasvaessa jatkuvasti. Yliopistomaailmassa toiminnan keskiössä kuvittelisi olevan rakkauden tieteeseen. Se on myös kilpailuympäristö, jossa haasteet kasvavat jatkuvasti. Aina pitäisi yltää julkaisemaan kovempitasoisissa lehdissä ja saada entistä tiukemman kilpailun takana olevia tutkimusrahoituksia. Vallalla näyttää olevan uskomus, että nöyryyttävä kritiikki on osa työn luonnetta ja siihen kuuluu tottua. Aina uudet tutkijasukupolvet sosiaalistetaan kritisoimaan toistensa töitä vain heikkouksiin keskittyen ja mahdollisimman ilkeään sävyyn. Lieneekö taustalla pelko, että jollei ihmistä tarpeeksi lujasti ja kovasanaisesti kritisoida, hän alkaa pian luulla itsestään liikoja. Sitkeässä elää luulo, että ihminen karaistuu ja paranee, kun hän oppii puolustamaan itseään ja omaa työtään kusipäisiä kommentteja vastaan. Varmasti jotkut kovettuvat tällaisen pedagogiikan ansiosta. Mutta onko lopulta ansio oppia toistamaan samaa, monille muille lannistavaa käyttäytymismallia? Onko varmaa, että parhaat kyvyt ja ajattelijat kukoistavat tällaisessa ympäristössä? Vai olisiko sittenkin niin, että tapa suosii tietyn luonteisia ihmisiä? Vaarana on, että matkalla kadotetaan monia kyvykkäitä ihmisiä. On helpompaa ajatella, että heistä ei ollut siihen, kuin katsoa peiliin ja miettiä uusia toimintatapoja. Kirjoittaja on tutkija ja taiteilija.