Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Pirkanmaa hinkuu ilmastotyön ykköseksi ja yksi iso askel on nyt otettu – olisiko EU:n aika saapua kylään?

Pirkanmaa täyttää nyt koko maakuntana hiilineutraaliustyön kriteerit ja on ensimmäisten Suomen maakuntien joukossa mukana valtakunnallisessa Hinku-verkostossa. Suomen ympäristökeskus teki valinnan viime viikolla. Hinkuun kuuluvat ovat ilmastotyön edelläkävijöitä. Valinta on uraauurtava. Se tarkoittaa sitä, että kaikki kunnat ovat mukana ely-keskuksen, yritysten ja yhteisöjen verkostona vähentämässä 80 prosenttia kasvihuonekaasupäästöjä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta. Maakunta Tampereen johdolla on selvästi kunnianhimoisin tavoitteessaan Suomessa, jopa koko Pohjoismaissa. Siitä voi tosissaan olla ylpeä. Samaan aikaan Euroopan unioni yrittää löytää yhteisen linjan hiilineutraalista unonista vuoteen 2050 mennessä vielä Suomen puheenjohtajuuskaudella eli tämän vuoden loppuun mennessä. Tehtävää todella riittää, sillä vastahankaan yhteisissä tavoitteissa ovat Puola, Tshekki ja Unkari. Virokin oli vielä tämän vuoden alussa, mutta nyt naapurimaa on mukana. Tavoitteiden allekirjoittaminen joulukuussa on Suomen asialistan kärjessä. Hyvä niin, vaikka epäilyksen varjo roikkuukin tehtävän yllä. Mittakaava on EU:hun verrattuna toki täysin eri, mutta Pirkanmaan yhtenäisyys ilmastotavoitteissa ja yhteisymmärryksessä on jopa poikkeuksellinen. Ehkäpä mallia kannattaisi tulla hakemaan täältä viimeistään nyt? Monet Pirkanmaan kunnat ovat olleet yksittäisinä tekijöinä mukana Hinkussa jo pitkään. Tampere oli verkostossa pioneerin asemassa. Samaan aikaan kaupungilla on ollut ja on tietenkin edelleen suuri paine kasvaa. Kun ihmisiä muuttaa enemmän ja asuntoja tarvitaan jopa tuhansia lisää vuosittain, ympäristön ja ilmaston merkitys ei saa hukkua. Tälläkin hetkellä joka puolella kaupunkia kuhisee, kun täydennysrakentaminen on käynnissä tai alkamassa useassa kohteessa. On positiivista, että vanhastakin tehdään uutta eikä pelkästään niin, että rakennukset valtaisivat tilaa viherympäristöiltä. Kaupunki voi kasvaa ylöspäin, ei pelkästään uusille alueille. Tampere on profiloitunut luonnonläheisenä kaupunkina. Siksi kaupunki kiinnostaa suunnittelijoita. Kaupungin luonto ja sen metsät ovat yksi iso osa vuoteen 2030 ulottuvaa hiilineutraalia tavoitetta. Niitä on vaalittava. Aikaa ei ole kuin kymmenen vuotta. Se on käytettävä viisaasti.