Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tuli tuhosi useita rakennuksia ja uhkasi ihmishenkiä Pirkanmaalla viikonloppuna – tässä tapahtumat kootusti

Vapaa-ajanasunto, rivitaloasunto, rintamamiestalo, navetta ja varasto tuhoutuivat tulipaloissa eri puolilla Pirkanmaata sunnuntaina. Niiden lisäksi pelastuslaitos sammutti lukuisia pienempiä paloja viikonlopun aikana. Kokosimme tiedot viikonlopun tulipaloista tähän juttuun. Tampere, lauantai 5.9. aamuyö Metsä Boardin Takon kartonkitehtaan tuotantolinjalla syttyi pieni palonalku, kun niin sanotun pulverikoneen sähkömoottori tai laakeri kuumentui, ja sytytti tehtaan tuotantoprosessissa syntyvän pahvin palamaan. Tehtaan automaattinen sammutusjärjestelmä sammutti palon ja esti sen leviämisen. Tehtaan henkilökunta ja pelastuslaitos jäähdyttivät palopaikan ja varmistivat jälkisammutuksen. Tapahtuneesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Pirkkala, lauantai 5.9. alkuilta Pirkkalan yhteislukion seinässä oleva postilaatikko sytytettiin palamaan. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta hieman ennen puoli seitsemää illalla. Palo saatiin sammutettua, eikä se ehtinyt levitä rakennukseen. Ensitietojen perusteella palo vaikuttaa tahallaan sytytetyltä. Tapahtumalla on ollut silminnäkijöitä, joita poliisi on jututtanut paikan päällä. Lempäälä, sunnuntai 6.9. kello 1.20 Lempäälässä Marjakaarella paloi neljän asunnon rivitalo lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Rivitalon neljässä asunnossa oli kaikkiaan kuusi asukasta: kahdessa asunnossa kaksi kummassakin sekä kahdessa muussa yksi. He kaikki pelastuivat palosta. Asukkaat herättivät toisiaan ja muut asukkaat pelastivat viimeisenä talossa olleen samoihin aikoihin, kun pelastuslaitos saapui. Rivitalossa oli myös kolme lemmikkiä: koira, marsu ja kani. Asukkaat saivat evakuoitua koiran talosta, ja pelastuslaitos evakuoi muut lemmikit. Tältä palopaikalla näytti yöllä: Pelastuslaitoksen mukaan tulipalo sai alkunsa noin 300-neliöisen, neljän asunnon rivitalon päätyhuoneistosta, josta se levisi yläpohjan kautta koko rakennukseen. Pelastuslaitoksen tietojen mukaan palo sai alkunsa rasvakeittimestä. Asunto, josta palo sai alkunsa, tuhoutui täysin. Myös viereinen asunto kastui sammutusvedestä kokonaan. Kahden muun asunnon vesikattorakenteet kärsivät vaurioita. Asuntojen yhteydessä on myös noin 700 neliön kokoinen halli, jossa toimii automyynti ja korjaamo. Pelastuslaitos onnistui viime hetkillä estämään palon leviämisen halliin. Mänttä-Vilppula, sunnuntai 6.9. kello 5.17 Vapaa-ajanasunto syttyi tuleen Mänttä-Vilppulan Viitalanniemessä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Noin 40-neliöinen rakennus tuhoutui palossa täysin. Rakennus oli syttymishetkellä tyhjillään, eikä sen omistajaa ollut vielä varhain sunnuntaiaamuna tavoitettu. Palon havaitsi sivullinen, joka luuli sitä ensin metsäpaloksi. Tästä syystä pelastuslaitos sai ensin hälytyksen maastopalosta. Ylöjärvi, sunnuntai 6.9. kello 14.20 Ulkovaja paloi Ylöjärven Hautalammintiellä sunnuntaina iltapäivällä. Tuli uhkasi palon alkuvaiheessa myös samassa pihapiirissä muutaman metrin päässä vajasta sijaitsevaa ravitallia, mutta pelastuslaitos onnistui estämään palon leviämisen. Palanut ulkorakennus oli lautarakenteinen. Noin 25 neliön vajassa ei ollut sähköjä. Se oli toiminut varastona. Pelastuslaitoksen mukaan omaisuusvahingot jäivät vähäisiksi, eikä kukaan loukkaantunut palossa. Palon epäillään saaneen alkunsa ulkorakennuksen nurkalla hetkeä aiemmin poltetusta tupakasta. Pihapiirin asukas havaitsi palon itse. Punkalaidun, sunnuntai 6.9. kello 20.32 Navettarakennus tuhoutui täysin tulipalossa Punkalaitumella Vesilahdentiellä sunnuntai-iltana. Palo sai pelastuslaitoksen mukaan alkunsa kahdesta salaman iskusta. Palo oli täyden palon vaiheessa, kun ensimmäiset pelastuslaitoksen yksiköt saapuivat kohteeseen. Henkilövahingoilta vältyttiin. Navetassa ei ollut sisällä eläimiä. Navetta tuhoutui palossa kivijalkaan asti. Pelastuslaitos kertoi kello 22.28, että yksiköt pystyivät suojelemaan rakennuksessa olevan 3 000 litran öljysäiliön, mutta muun rakennuksen annetaan palaa loppuun. Ruovesi, sunnuntai 6.9. kello 21.44 Rintamamiestalossa syttyi tulipalo Ruovedellä sunnuntai-iltana Ylä-Väärintiellä. Talon asukas pääsi pelastautumaan palavasta rakennuksesta palon alkuvaiheessa. Asukas sai kuitenkin palovammoja, ja ensihoito toimitti hänet sairaalaan. Omakotitalossa oli myös asukkaan kolme kissaa, mutta niiden kohtalosta pelastuslaitoksella ei ollut vielä maanantaiaamuna tietoa. Pelastuslaitoksen mukaan palo sai alkunsa kolmikerroksisen rintamamiestalon keskimmäisestä eli sisääntulokerroksesta ja levisi siitä yläkertaan sekä yläpohjaan. Talo tuhoutui tulipalossa pahoin. Ylöjärvi, maanantai 7.9. kello 4.28 Henkilöauto syttyi tuleen toistaiseksi tuntemattomasta syystä Metsätiellä Ylöjärvellä maanantain vastaisena yönä. Metsätiellä sijaitsee Kurun Metsäoppilaitos, jonka läheisellä parkkipaikalla tulipalo syttyi. Henkilöautopalo ehti levitä toiseenkin autoon ja kolmas auto vaurioitui kuumuudesta. Syttymissyytä selvitetään. Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa.