Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Toivottavasti Donald Trump paranee pian, mutta ottaako hän opikseen

Nelivuotiselta kansakoulupohjalta vanhempani arvostivat koulutusta ja halusivat minun saavan elantoni helpommalla kuin he pienen karjatilan uurastajina. Heillä oli 365-työvuosi ilman lomia ja lomittajia. Niinpä menin oppikouluun 1959, opiskelin kieltenopettajaksi ja filosofian lisensiaatiksi. Koulutuksen avulla minun ei tarvinnut oppia hitaasti kantapään kautta. Vanhemmiltani opin myös hygienian tärkeyden. Kädet pestiin aina kaupassa käynnin jälkeen, koska rahoista saattoi saada taudin. Uudet liinavaatteet, pyyhkeet ja alusvaatteet pestiin ennen käyttöä. Seuraan USA:n koronakeskustelua ja presidentinvaalikampanjoita tiiviisti suorana CBSN-uutiskanavan kautta. 74-vuotiaan Donald Trumpin lähtökohdat elämään suurbisneksen perijänä olivat aivan toiset kuin minun ja vanhempieni. Presidentillä on liuta neuvonantajia koronaviruksen torjunnankin osalta. Silti hän ja hänen vaimonsa nyt tutustuvat koronavirukseen henkilökohtaisesti kantapään kautta. Eikä ihme. Trump ei ole videokuvien perusteella noudattanut torjuntaohjeita lähikontaktin välttämisestä ja maskin käyttämisestä. Päinvastoin hän on kätellyt kannattajiaan ja nauttinut vaalitilaisuuksissaan kansan voimakkaista kannatushuudoista mahdollisine, pitkälle kantavine koronavirusaerosoleineen – vaikkakin ulkona. Hän poskisuuteli ja kätteli avustajaansa Hope Hicksiä , joka on ollut mukana hänen vaalikiertueellaan samassa lentokoneessa. Siinä ilmastointi kierrättää samaa ilmaa ja koronavirusaerosoleja tehokkaasti joka puolelle konetta. Hankaluuksia saa, jos niitä itse hankkii. Nyt 74-vuotias Trump kokee sen. Kantapään kautta saatu oppi on yleensä tehokasta mutta liian hidasta haittoineen. Toivottavasti Trump paranee pian. Mutta ottaako hän opikseen? Ehkä ei, jos hän sairastaa taudin oireettomana tai hyvin lievänä. Silloin vahvistuu hänen käsityksensä, että talouselämää kurittavat torjuntatoimet ovat virusta pahempia.