Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

”Aamulehden Simopekka Virkkula on Suomen paras ja monipuolisin toimittaja”, sanoo Ylen päällikkö Jouko Jokinen – 60 vuotta täyttävä Simopekka on täysin eri mieltä ja olisi mieluimmin Suomen paras ja monipuolisin pappa

Kemiläisen pikkupojan elämä saa vuonna 1967 uuden ja lopullisen suunnan, kun äiti tilaa kotiin asti Avotakan . Avotakka on ensimmäinen hyvin taitettu, värikäs ja liimasidottu suomalainen aikakauslehti. Se kestää selailua ja saa kauneutta ja sommittelua kaipaavan kahdeksanvuotiaan kuvittelijan täysin pauloihinsa. – Kävin jokaisen numeron läpi aukeama aukeamalta. En ymmärtänyt varmaan mitään, mutta suunnittelin itse, millaisia juttuja ja kuvia kullakin sivulla olisi. Siitä tuli minun lehteni, Simopekka Virkkula muistelee yksinäisen pojan onnen hetkiä. – Se oli kovaa hommaa. Kun sain lopulta käytyä koko lehden läpi ja sivut ”valmiiksi”, olin aivan uupunut. – Ei minulla koskaan ollut mielessä kuin yksi ammatti. Halusin toimittajaksi, se oli ainoa vaihtoehto, Simopekka sanoo. Miettii tovin, oikaisee. – Ihan pienenä halusin kuulemma Onni Klovniksi. Valo, oma Avotakka Kestää yli 30 vuotta, ennen kuin Simopekka saa oman ”avotakkansa”. Hänestä tulee vuonna 2004 Aamulehden viikkoliite Valon tuottaja. – En voi kiistää, ettenkö olisi nauttinut suuresti. Sain itse suunnitella koko lehden sisällön alusta loppuun. Mutta eipä turhia hätäillä, vaan palataan Kemiin ja 1960-luvulle. Siellä Simopekka polkee halki lumituiskun maalliseen paratiisiin, Kemin kirjaston lukusaliin. – Luin lehtiä, ennen muuta politiikkaa ja maailman uutisia. Olin lukusalissa aina kun mahdollista. Ja muulloinkin. Pohjolan Sanomiin Lahjakas ja yhteiskunnallisesti ylivalveutunut poika osaa myös piirtää ja jo 13-vuotiaana hän marssiin Pohjolan Sanomien päätoimittajan Tapio Siikalan työhuoneeseen kainalossaan poliittinen pilapiirros. Tai ehkä marssia ei ole täysin oikea ilmaus... – Olin ujo poika, enkä oikein ymmärrä miten ihmeessä uskalsin mennään toimitukseen ja näyttää pilapiirrosta päätoimittajalle. Hän kuitenkin osti sen siltä istumalta. Sain 15 markkaa ja ostin uuden paidan. Pilapiirrosten lisäksi Simopekka alkaa kirjoittaa Pohjolan Sanomiin juttuja. Mutta ei suinkaan mistään nuorten asioista, – Kun laadin artikkelin ydinvoimasta, Siikala mietti pitäisikö jutun alla luonnehtia kirjoittajaa jotenkin. Jostain syystä päätettiin jättää pois maininta ”asiantuntija on 15-vuotias kemiläinen koululainen”. Humaani idealisti? Otetaan tähän väliin lukijan kysymys: ”Onko noin syvästi humaanin ihmisen raskasta olla toimittaja?” – Nyt nolottaa, Simopekka huokaa. – En ole mielestäni syvän humaani, en edes erityisen humaani. Olen ennen muuta idealisti, Simopekka miettii. – Haluaan nähdä kaikissa, vähäpätöisissä ja kummallisissa asioissa jotain kaunista, arvokasta, löytää tarinan. Hyvän tarinan. Olet siis romantikko? – Kyllä, se sana luonnehtii minua varmaan parhaiten. Parantumaton romantikko. Ja toinen lukijan kysymys: ”Miten osaat kirjoittaa noin kaunista, puhdasta suomea?” Taas Simopekka huokaa syvään. – En osaa kirjoittaa kauniisti. Minä matkin muita. Luin jo nuorena opiskelumielessä sellaisia esseistejä kuin Matti Klinge , Johannes Salminen , Erno Paasilinna. Anto Leikola. Tavoittelin samanlaista tyyliä. Puistattavan hyvä Simopekan kännykkä piippaa. Hänen haastattelemansa kirjailija on tarkistanut jutun. No, mitä hän tekstaa? Simopekka näyttää. ”En oikein tiedä, miten tämän muotoilisin. Mutta. juttusi on puistattavan hyvä. Olet tehnyt taustatyötä enemmän kuin itse tein...” Miltä kehut tuntuvat? – Hyviltä. Etenkin kun itsestä aina tuntuu, että juttu on aivan surkea, epäonnistunut. –  Jos sunnuntain Aamulehdessä on oma juttu, aamulla ahdistaa niin paljon etten pysty edes vilkaisemaan siihen. Yritän kaivaa Hufvudstadbladet in alta koskematta Aamulehteen. Suomen paras? Ehkä ei enää tarvitsisi ahdistua. Lähetin Yleisradion päällikölle ja Aamulehden entiselle päätoimittajalle Jouko Jokiselle eli kaiken nähneen suomalaisen median ykkösmiehelle kysymyksen: ”Miten luonnehdit Simopekka Virkkulaa toimittajana?” Ja tässä tulee vastaus sanasta sanaan: ”Simopekka on Suomen paras ja monipuolisin toimittaja, jonka tekstissä ihminen on aina vahvasti läsnä. Simopekka ei tule koskaan voittamaan suuria journalistipalkintoja, sillä hän puhuu liian hiljaa ja eleettömästi. Suoraan ja läheltä jokaisen lukijan korvaan.” Mitäs sanot? –  Toi on täysin kohtuuton. ”Ihan hyvä toimittaja, yrittää parhaansa” olisi sellainen lausunto, joka ei ahdistaisi. Tyttöjä kirkosta Kevennetään vähän ja otetaan kolmas lukijan kysymys? ”Kirjoitat usein kirkkoon ja kirkkopyhiin liittyviä juttuja. Miksi ihmeessä?” – Sekin juontaa Kemistä. Lopulta pelkkä kirjaston lukusali ei riittänyt elämäksi, halusin, hm, tutustua tyttöihin. Menin mukaan seurakunnan toimintaan, siellä oli fiksuja, mukavia tyttöjä eikä mitään känniääliötä. Tykkäsin olla siellä. Ja niin tulivat kirkkopyhätkin tutuiksi. – Ja olin minä rippikoulun priimus. No hyvä. Rippikoulun priimus ja viiden ällän ylioppilas lähtee Kemistä ainoaan oikeaan paikkaan eli Tampereen yliopistoon lukemaan historiaa ja aloittaa siinä sivussa vakituiset toimittajan työt Aamulehden kulttuuritoimituksessa vuonna 1982. – Minulla oli hirveän hyvä onni. Osastoa veti legendaarinen Erkka Lehtola . Hän palkkasi kulttuurin muun muassa Matti Apusen ja Seppo Rothin. Se porukka oli journalismikouluni. Elämää ja iloa – Apuselta sain vuonna 2003 tehtäväksi kehittää uudenlaiden viikkoliitteen. Niin syntyi Valo , josta yritin tehdä tarinoiden, uusien ilmiöiden ja arjen kokemusten kohtaamispaikan. – Silloin oli myös rahaa käytössä. Sain palkata monta nuorta lahjakasta avustajaa, jotka ovat nyt maailmalla tunnettuja toimittaja.Se tuntui ja tuntuu yhä hyvältä ja tärkeältä. Niin, nimet Kaisa Kuikkaniemi , Anna-Sofia Berner , Jani Timonen . Tero Karstastenpää , Susanna Majuri ovat aloittaneet Valossa . Aika monin muukin kuin minä pitää Valon vuosia Aamulehden (toistaiseksi) parhaana aikana. Simopekka myötäilee. – Halusimme levittää elämäniloa, muistuttaa ihmisiä siitä että ollaan sentään erittäin kiinnostavalla planeetalla ja eletään ainutkertaista elämää. Miksei siitä voisi iloita ja kertoa myös sanomalehdessä? Rennossa, avarassa ja älykkäässä Valossa oli vain yksi ehdoton kielto: asiantuntijoita ei saanut haastatella. Miksi aina Virossa? Annetaan taas lukijalle kysymysvuoro: ”Miksi kirjoitat niin paljon Virosta? Onko sinulla siellä nainen?” Simopekka hymyilee. – Ei ole naista Virossa, ystäviä sitäkin enemmän – Kiinnostuin Virosta jo 1980-luvulla. Matkustelin siellä paljon ja minusta oli jotenkin järisyttävää, miten lähellä meitä elettiin ihan toisessa maailmassa. Virolaiset elivät eksistentiaalista kauhua ja Neuvostoliiton pelkoa. – Opiskelin viroa ja kohta löysin itseni Jaan Krossin ja Lennart Meren kaltaisten kulttuuripersoonien kahvipöydistä.. Ja koska olen idealisti, tai siis romantikko, minusta tuntui että pitää tehdä jotain virolaisten hyväksi. Niin aloin kirjoittaa heistä juttuja, tuntui että on pakko kertoa, mitä eristetyssä ja unohdetussa maassa tapahtuu." – Ja taas pitää kiittää Erkka Lehtolaa. Hän antoi minulle vapaat kädet. – Kun Viro itsenäistyi, minusta tuntui että mun homma oli tehty ja lakkasin käymästä siellä, Nyt se kaduttaa, 1990-luku oli niin hullua aikaa Virossa. Vähän haaveilen, että kirjoittaisin vielä kirjan niistä vuosista. Simopekka kävi kääntymässä Lännen Mediassa mutta ilahduttaa, opettaa ja liikuttaa lukijoita jälleen ainoassa oikeassa paikassa, Aamulehden kulttuuritoimituksessa, kirjoittamalla marginaali-ilmiöistä, vinoista ja unohdetuista aiheista, kiinnostavista ihmisistä ja kirjoista – aina vähän vähän ennen muita. Mikä työssä yhä viehättää? – Aiheiden etsiminen, löytäminen, keräileminen. Niin, minun olisi pitänyt elää keräilykaudella tai ainakin ennen googlea, Simopekka huokaa. Papan onni on suurin Vielä lukijan kysymys: ”Jos sinusta joskus aika jättää, miten haluat että sinut muistetaan.” – Kivana pappana ja joten kuten hyvänä isänä, Simopekka sanoo vastaa hetkeäkään empimättä, kaivaa kännykän esiin, napauttaa näytölle kuukauden ikäisen vauvan, kolmannen lapsenlapsen kuvan, sanoo: – Katso nyt, ei voi olla mitään ihmeellisempää. ”Simopekka on Suomen paras ja monipuolisin toimittaja, jonka tekstissä ihminen on aina vahvasti läsnä. Simopekka ei tule koskaan voittamaan suuria journalistipalkintoja, sillä hän puhuu liian hiljaa ja eleettömästi. Suoraan ja läheltä jokaisen lukijan korvaan.” Syntynyt Kemissä 22.6.1959. Aloitti journalismin tekemisen Pohjolan Sanomien pilapiirtäjänä jo 13-vuotiaana. Historian opintoja Tampereen yliopistossa. Aamulehden kulttuuritoimittajaksi vuonna1982. Palkittiin vuoden 1998 parhaasta henkilöhaastattelusta. Jutun aihe oli kirjeenvaihtaja Liisa Liimatainen. Asuu Lapinniemessä Tampereella. Kolminkertainen isoisä. Tätä et tiennyt: Katsoi kaikki Tv 2:n Uusi Päivä -sarjan jaksot.