Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Siirretään vapun juhlinta suosiolla ensi vuoteen

Tampereella vietetään tänään vappua hyvin erilaisissa oloissa kuin mihin olemme tottuneet: ei vappupuheita, ei vappumarsseja eikä edes teekkarikastetta. Vappu on suuri kevään juhla ja eräänlainen portti kohti kesää. Tampere on perinteikäs teollisuuskaupunki ja sittemmin Suomen merkittävimpiä opiskelijakaupunkeja, joten vapun merkitys on täällä on ollut tämän taustan vuoksi poikkeuksellinen. Mutta nyt poikkeuksellisia ovat myös ajat. Vaikka koronavirus on edennyt Pirkanmaalla odottamattoman hitaasti, kokoontumisrajoitukset ja ikäihmisten suojaaminen ovat edelleen ajankohtaisia asioita. Vappu ei tätä miksikään muuta. Perinteisen vapunvieton peruuntuminen on monelle juhlapäivää pitkään odottaneelle pettymys ja takaisku, mutta jokaisen on nyt otettava tilanne vakavasti eikä harhautua luulemaan, että tartuntavaara on jo ohi. Moni asiantuntija on ilmaissut huolensa, että jos nyt päivien lämmetessä ja juhlakauden alkaessa unohdamme yhteiset pelisäännöt, virus voi päästä leviämään hallitsemattomasti. Se olisi kohtalokasta, mutta myös turhauttavaa ottaen huomioon, kuinka suuren työn olemme tehneet lähimmäisiämme suojellaksemme. Tilanne on epidemian kannalta juuri nyt niin herkkä, että on erityisen tärkeää kuunnella viranomaisia ja avata yhteiskuntaa varovasti annettujen ohjeiden mukaisesti. Tämä koskee kaikkia: niin lapsia, ikäihmisiä, perheitä kuin työikäisiä. Maltti, kärsivällisyys ja pitkämielisyys ovat tässä ajassa hyveitä, joita kannattaa vaalia. Tampereen ylioppilaskunta toimi vastuullisesti ja päätti jo varhain maaliskuussa siirtää vapun juhlallisuudet ensi syksyyn. Tämän esimerkin mukaisesti on myös yksityishenkilöiden syytä nyt tilanteeseen suhtautua. Mitäpä jos siirtäisimme suosiolla kaikki vapulle suunnitellut juhlat suosiolla ensi vuoteen 2021 ja ottaisimme tämän vapun levon ja rentoutumisen kannalta, kun se lisäksi osuu tänä keväänä sopivasti viikonloppuun? Jos välttämättä haluaa vappua juhlistaa, sen voi tehdä etänä. Osaamista varmasti on jo kertynyt, sillä ihmiset ovat jo viikkojen ajan kehitelleet hyvinkin luovia tapoja järjestää kokoontumisia virtuaalisesti verkossa. Perinteisen juhlan aika on vasta sitten, kun voimme olla varmoja, ettei kenenkään terveys vaarannu koronaviruksen takia. Ikävä kyllä, kukaan ei vielä pysty ennustamaan, milloin tuo odotettu päivä koittaa.