Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

SM-liiga ei pidä taukoa EHT-pelien aikana – näihin seuroihin turnaus vaikuttaa eniten: Yksi joukkue menetti koko ykkösketjun

KHL, SHL ja Tshekin Extraliga pitävät maaottelutauon, mutta SM-liigassa pelataan jo perinteeksi muodostuneella tavalla myös Venäjän EHT-turnauksen aikana. HIFK ilmoitti maanantaina parhaan pistemiehensä Teemu Turusen joutuvan olemaan loukkaantumisen vuoksi sivussa seuraavat kolme viikkoa. Samalla häneltä jää väliin tämän viikon maajoukkueturnaus. Leijonien valmennusjohto ei valinnut tällä aikataululla Turusen tilalle ketään. Joukkue matkusti maanantaina turnaukseen 26 pelaajan voimin eli yhtä pienemmällä ryhmällä kuin alun perin oli kaavailtu. Maalivahteja on 2, puolustajia 10 ja hyökkääjiä 14. Reissaamista Turnaus tuo Leijonille paljon matkustamista. Ensimmäisessä ottelussaan Suomi kohtaa Tshekin torstaina kello 19.30 Plzenissä, Tshekissä. Lauantaina pelipaikkana on Moskova, jossa vastaan asettuu Ruotsi jo kello 10 aamulla, ja sunnuntaina Venäjä isännöi Suomea Pietarin jättistadionilla kello 15. Ajat ovat Suomen aikaa. – Hienoa lähteä retkeilemään, päävalmentaja Jukka Jalonen sanoi joukkueen tiedotustilaisuudessa viime viikon maanantaina. – Kaikki tietävät, minkälainen kaupunki Moskova on liikenteen suhteen. Ei tiedä yhtään, koska ollaan perillä – välipäivänä kylläkin, Jalonen huolehti. – Onhan se haastavaa, mutta pyritään keskittymään niihin asioihin, joihin voidaan vaikuttaa. Pojat ovat kyllä tottuneita matkustamaan. Kokoonpanossa on kahdeksan A-maajoukkueen ensikertalaista, saman verran marraskuun Helsingin-turnauksessa pelanneita ja kymmenen MM-kisoissa Suomea edustanutta pelaajaa. Suoneniskuja SM-liigassa pelataan keskiviikkona kuuden ja perjantaina seitsemän ottelun kierros. Joukkueet joutuvat näissä otteluissa tulemaan toimeen ilman maajoukkuemiehiään. Kovimman suoneniskun kokee JYP, joka kohtaa Jukurit ja TPS:n ilman ykkösmaalivahtiaan Eetu Laurikaista sekä huippuketjuaan Julius Nättinen – Miska Siikonen – Petrus Palmu . Myös Kärppien ja HPK:n menetykset ovat tuntuvat. Kummaltakin on maajoukkueen matkassa kolme avainpelaajaa ja päävalmentaja, kun sekä Kärppien Mikko Manner että HPK:n Antti Pennanen kuuluvat Leijonien valmennusjohtoon. Nuorten kisat Ensi viikosta alkaen joukkueet pelaavat vuorostaan ilman alle 20-vuotiaiden maajoukkuemiehiään. MM-leirien ja itse kisojen aikana Liigassa on seitsemän pelipäivää. Nuorten Leijonien ensimmäinen MM-leiri pidetään 14.–17. joulukuuta Vierumäellä ja toinen heti sen jatkoksi 19.–25. joulukuuta Brnossa, Tshekissä. Kisat alkavat perinteiseen tapaan tapaninpäivänä eli 26. joulukuuta, jolloin Suomi kohtaa Trinecissä Ruotsin. Alustavasta 36 pelaajan ehdokaslistasta nimetään torstaina leiriryhmä, joka on kooltaan jo lähellä lopullista kisajoukkuetta. – Loukkaantuneita pelaajia pitää seurata, ketkä mahdollisesti pääsevät kisoihin. Sen takia nimiä on tässä vaiheessa vähän enemmän, Nuorten Leijonien päävalmentaja Raimo Helminen sanoi viime viikolla. Kisajoukkueeseen saa nimetä 23 pelaajaa, joka Helmisen mielestä on liian vähän. – Ei ole yhtään varamiehiä. Se tekee valinnoista erittäin vaikean. Suomen joukkue EHT-turnaukseen: Maalivahdit: 31 Eetu Laurikainen, JYP, 45 Jussi Olkinuora, Admiral Vladivostok, KHL Puolustajat: 2 Ville Pokka, Avangard Omsk, KHL, 4 Tarmo Reunanen, Lukko, 6 Niklas Friman, HPK, 13 Veltteri Kemiläinen, Tappara, 28 Mikko Niemelä, Kärpät, 36 Elmeri Eronen, HPK, 40 Petteri Lindbohm, Lausanne HC, NLA, 42 Ilari Melart, Växjö Lakers, SHL, 50 Mikael Seppälä, KalPa, 55 Miika Koivisto, Växjö Lakers, SHL Hyökkääjät: 7 Otto Paajanen, HIFK, 10 Eemeli Suomi, Ilves, 15 Miro Aaltonen, HK Vitjaz, KHL, 19 Veli-Matti Savinainen, Jokerit Helsinki, KHL, 21 Henri Ikonen, Jokerit Helsinki, KHL, 23 Julius Nättinen, JYP, 24 Hannes Björninen, Pelicans, 25 Jere Karjalainen, Tappara, 27 Miska Siikonen, JYP, 38 Valtteri Puustinen, HPK, 39 Jesse Puljujärvi, Kärpät, 52 Petrus Palmu, JYP, 76 Jere Sallinen, HIFK, 91 Juho Lammikko, Kärpät Liigapelaajat: JYP 4 pelaajaa HPK 3 Kärpät 3 HIFK 2 Tappara 2 Ilves1 KalPa 1 Lukko 1 Pelicans 1 Lisäksi mukana on 5 KHL-pelaajaa, 2 SHL-pelaajaa ja 1 NLA-pelaaja Alle 20-vuotiaiden MM-leiriryhmään ehdolla olevat: Maalivahdit: Justus Annunen, Kärpät, Jasper Patrikainen, Peliitat, Kari Piiroinen, Winsdor Spitfires OHL Puolustajat: Santeri Hatakka, Ilves, Ville Heinola, Lukko, Anttoni Honka, JYP, Mikko Kokkonen, Jukurit, Miska Kukkonen, Lukko, Topi Niemelä, Kärpät, Kim Nousiainen, KalPa, Axel Rindell, Jukurit, Peetro Seppälä, KooKoo, Lassi Thomson, Ilves, Toni Utunen, Tappara Hyökkääjät: Leevi Aaltonen, KalPa, Eemil Erholtz, Sport, Aleks Haatanen, Peliitat, Roni Hirvonen, Ässät, Lenni Killinen, Ässät, Otto Kivenmäki, Ässät, Rasmus Kupari, Los Angeles Kings, Anton Lundell, HIFK, Matias Maccelli, Ilves, Henri Nikkanen, Jukurit, Nilkas Nordgren, HIFK, Joonas Oden, KooKoo, Mikko Petman, Lukko, Villle Petman, Lukko, Patrik Puistola, Tappara, Sampo Ranta, University of Minnesota, Aatu Räty, Kärpät, Aku Räty, Kärpät, Antti Saarela, Ilves, Samuel Salonen, Peliitat, Patrik Siikanen, JYP, Kristian Tanus, Jukurit Liigapelaajat: Ilves 4 Jukurit 4 Kärpät 4 Lukko4 Ässät 3 HIFK 2 JYP 2 KalPa 2 KooKoo 2 Tappara 2 Sport 1 Lisäksi mukana on 3 pelaajaa Mestiksen Peliitoista sekä 1 pelaaja OHL:stä, AHL:stä ja NCAA:sta.