Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Pirkanmaalla ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja viiteen päivään – koulujen avautuminen ei näyttäisi vaikuttaneen taudin leviämiseen Pirkanmaan alueella

Pirkanmaalla ei ole vahvistettu sunnuntaina yhtään uutta koronavirustartuntaa. Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) tiedotti sunnuntain tilanteesta maanantaina. Sunnuntain nollalukema tarkoittaa, ettei Pirkanmaalla ole todettu uusia koronavirustartuntoja nyt viiteen päivään. Viimeksi uusia tartuntoja todettiin Pirkanmaalla 27. toukokuuta. Kaikkiaan Pirkanmaalla on raportoitu 241 koronavirustartunnasta. Taysin infektioyksikön osastonylilääkärin Jaana Syrjäsen mukaan näyttäisi siltä, ettei koulujen avautuminen toukokuun puolivälissä ole lisännyt koronavirustaudin leviämistä Pirkanmaalla. Viimeisen kahden viikon aikana Pirkanmaalla todetut koronavirustartunnat ovat olleet Syrjäsen mukaan yksittäistapauksia, joiden tartuntaketjut on pystytty jäljittämään. Näiden tartuntojen tai ketjujen joukossa ei ole ollut lapsia tai nuoria. Maltilliset luvut koko toukokuun ajan Vaikka todettujen koronavirustartuntojen määrä on pysynyt Pirkanmaalla koko toukokuun ajan hyvin maltillisena, ei Syrjänen lähde vielä julistamaan Pirkanmaata epidemiavapaaksi alueeksi. – Tautitapaukset vähenevät koko ajan Suomessa, myös Uudellamaalla. Kun koko maassa on sellainen tilanne, ettei uusia tautitapauksia esiinny, voidaan ehkä puhua, että epidemia on Suomessa pysähtynyt. Kuitenkin maailmalla ja samoin Suomessa esiintyy uusia tapauksia edelleen, eli epidemia ei ole vielä loppunut. Syrjänen muistuttaa, että vaikka osa koronavirustaudista johtuvista rajoitustoimista on purettu Suomessa, on silti edelleen turvaväleistä huolehdittava, eikä ulkona saa liikkua sairaana. – Myös rajoituksia matkustamisesta on edelleen noudatettava. Testeihin hakeudutaan nyt harvemmin Sunnuntaina koronavirus testattiin Pirkanmaalla vain noin sadalta henkilöltä. Vilkkaimpina testipäivinä testejä on otettu Pirkanmaalla liki 400. Syrjäsen mukaan koronavirustestejä otetaan Pirkanmaalla nyt vähemmän kuin vielä pari viikkoa sitten. Arkisin testejä tehdään noin 200 henkilölle ja viikonloppuisin testimäärä notkahtaa arkeakin alemmas. – Hengitystieinfektiot vähenevät yleisesti kesää kohti. Vähäisempi testimäärä voi kuvastaa myös sitä, että hengitystieinfektio-oireita on nyt vähemmän ja siksi myös testeihin ei ole tarvetta hakeutua. Koronatesteihin kannattaa edelleen hakeutua matalalla kynnyksellä, mikäli taudin oireita esiintyy, Syrjänen sanoo. – Toivomme, että kaikki joilla on mahdollisuus kirjautua ja käyttää omatays -sivustoa, täyttävät ennen testiin tuloa sinne tiedon, missä he ovat liikkuneet. Tämä auttaa tartuntaketjun jäljittämistä, jos testi osoittautuu positiiviseksi. Tiedot säilyvät sivulla noin kaksi viikkoa, eli ne eivät jää sinne näkyviin. Koko Suomen tilanne maanantaina Maanantaina Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotti koko maan osalta 26 uudesta koronavirustartunnasta. Yhteensä tartuntoja on todettu Suomessa THL:n mukaan 6 885. Juttua muokattu 1.6.2020 kello 12.35: Lisätty THL:n tieto kaikista Suomen uusista tartunnoista. Juttua muokattu 1.6.2020 kello 10.51: Lisätty Taysin infektioyksikön osastonylilääkärin Jaana Syrjäsen kommentit.