Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kaipolan tehtaan sulkeminen vaikuttaa laajalle

Metsäyhtiö UPM-Kymmene julkisti keskiviikkona suunnitelman Jämsässä sijaitsevan Kaipolan paperitehtaan sulkemisesta ja mittavista muista säästötoimista. Jämsässä on vaarassa satoja työpaikkoja ja Valkeakosken Tervasaaressakin kymmeniä. Koko Suomessa UPM:n toimenpiteet voivat johtaa 840 työpaikan vähenemiseen ja lisäksi työ voi vähentyä Suomen ulkopuolella lukuisissa eri maissa. Vaikka huonot uutiset eivät tulleet täysin yllätyksenä, etenkin Jämsän tilanne on synkkä. Kaipolan tehtaan kaikki kolme paperikonetta on määrä sulkea jo kuluvan vuoden loppuun mennessä. Jämsän kaupunginjohtaja Hanna Helaste nosti heti keskiviikkona huolen kaupunkinsa asukkaista. UPM on ollut reilun 20 000 asukkaan pikkukaupungin toiseksi suurin työnantaja heti Jämsän kaupungin jälkeen. Kaipolan tehdas on tuonut elantoa myös suurelle määrälle alihankkijayrityksiä ja niiden työntekijöitä. Pientä helpotusta tuo se, että UPM:n Jämsänkosken tehtaan toiminta on jatkumassa. UPM perustelee sulkusuunnitelmaa pidempään jatkuneella paino- ja kirjoituspaperien kysynnän laskulla. Viimeinen niitti kuitenkin oli koronaviruspandemian aiheuttama nopea kysynnän lasku. Pandemia on myös tuonut epävarmuutta maailmantalouteen. Ei kuitenkaan pidä ajatella, ettei Suomessa olisi mitään tehtävissä teollisuuden työpaikkojen turvaamiseksi. UPM:n mukaan Kaipolan tehdas on yhtiön paperitehtaista kilpailukyvyltään heikoin. Ongelmaksi nostettiin muun muassa korkeat logistiikkakustannukset, sääntely, verotus sekä työvoimakustannukset. Löytyisikö ratkaisuja siihen, ettei samanlaisia uutisia tulisi lähiaikoina lisää? Sen eteen on nyt tehtävä kaikki mahdollinen. Jämsässä katse on nyt oman alueen ihmisissä ja tulevaisuudessa. Muutos on erittäin nopea ja se vaikuttaa satojen perheiden arkeen. Äkillisen rakennemuutoksen työryhmä kokoontuu heti aamulla. Vaikka digitaalinen murros on yksi syy Kaipolan ahdinkoon, se voi olla myös mahdollisuus. Toisin kuin teollisuuden rakennemuutoksessa tähän asti, uudelleen työllistyminen ei nykyään välttämättä aina vaadi muuttamista toisaalle. Digitaalisessa maailmassa etätyö on monelle, vaikka ei kaikille, aito tapa toimia. Parhaassa tapauksessa riittää, että tekijän ammattitaito ja työnantajan tarve kohtaavat, paikkakunta on sivuseikka.