Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ruotsin menestyspainijan pitkä dopingpanna pysyy voimassa

Dopingista kärähtäneen ruotsalaispainijan Jenny Franssonin neljän vuoden kilpailukielto pysyy voimassa. Asiasta päätti Ruotsin urheiluliitto, jonne Fransson oli valittanut kilpailukiellosta. Fransson, 33, sai kilpailukiellon kesäkuussa. Helmikuussa kerrottiin, että Franssonin dopingnäytteestä oli löytynyt anabolista steroidia metyylitestosteronia. Käryn myötä painija pudotettiin Ruotsin EM-ryhmästä ja olympiajoukkueesta. Fransson voitti neljä vuotta sitten Rion olympialaisissa pronssia 69 kilon sarjassa. Lisäksi hän on voittanut MM-kultaa ja -hopeaa sekä Euroopan mestaruuden. Franssonilla on mahdollisuus valittaa tuomiostaan Urheilun kansainväliseen välitystuomioistuimeen CAS:iin.