Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Jälleen yksi hoivakoti hunningolla: Vanhustenhoidon ongelmista on raportoitu koko vuoden ajan

Huonosti hoidettujen vanhusten hoivakotien ongelmat ovat suututtaneet suomalaisia koko kuluvan vuoden. Metelin käynnisti Esperi Caren Kristiinankaupungin hoivakodin toiminnan keskeyttäminen tammikuussa. Yhtiön tuolloinen toimitusjohtaja irtisanoutui. Sen jälkeen epäkelpoja tapauksia on tullut julki toistuvasti. Milloin on löytynyt työvuorolistoista haamuhoitajia, milloin on puuttunut lääkelupia. Myöskään Pirkanmaan yksiköt eivät selviä täysin puhtain paperein. Tuorein tapaus tuli julki Sastamalan Karkussa viime viikolla, kun Pihlajalinnan omistamasta Ikipihlaja Annesta löytyi vakavia puutteita ( AL 9.11.). Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto keskeytti hoivakodin toiminnan osittain, koska asiakas- ja potilasturvallisuus oli vaarantunut merkittävästi. Vakavimmat rikkeet löytyivät lääkehoidosta ja henkilökunnan epäpätevyydestä. Avin 17-sivuisessa päätöksessä on myös vastenmielisiä havaintoja asukkaiden saaman ravinnon laadusta ja määrästä. Avin päätös tarkoittaa käytännössä 27-paikkaiseksi luvan saaneen hoivakodin toiminnan supistamista 15 asukkaaseen. Pihlajalinnan operatiivisen johtajan mielestä tähän ei ollut perusteita, ja hän kuvasi avin linjausta poikkeuksellisen jyrkäksi. Pihlajalinnan ikäihmisten palveluista vastaava laatujohtaja puolestaan vieritti syyn valvonnan pettämisestä hoivakodille: omavalvonta petti kesän aikana, kun kolme hoitajaa irtisanoutui ja monta palkattua jätti tulematta ( AL 9.11.). Alaisten syyllistämisen sijaan Pihlajalinnan johdon kannattaisi pohtia, miksi henkilökunnan vaihtuvuus on ollut niin suurta ja miksi se ei ole itse puuttunut epäkohtiin pontevammin. Ensimmäinen ilmoitus hoivakoti Annesta tuli aviin jo helmikuussa. Sastamalan kaupunki havaitsi puutteita ensimmäisen kerran jo toukokuussa. Viime viikolla tuli ilmi ongelmia myös kotihoidossa. Aluehallintovirasto ilmoitti ottaneensa koko Tampereen kaupungin vanhusten kotihoidon valvontaansa ( Yle 7.11.). Kotihoidon työntekijät ovat kertoneet jatkuvasta henkilöstövajauksesta. Ikipihlaja Annen ongelmat eivät suoraan liity hoitohenkilökunnan määrään. Määrää tulisi valtakunnassa kasvattaa yli 4 400:lla hallituksen lakiluonnoksen 0,7 vähimmäismitoituksen mukaan. Tämä on mahdotonta. Tampereen kaupungin tiukka lausunto tyrmää lakiluonnoksen eikä tue esitystä ( AL 11.11.). Ehdotettu mitoitus ei vastaa asukkaiden tarpeisiin, on jäykkä ja epärealistinen.