Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Uusi ravintola aukeaa Tampereen ydinkeskustaan upealla kattonäköalalla, samalla aukeavat myös kävelyt erikoisessa paikassa: ”Toivon että teemme vaikutuksen”

Tampereen Finlaysonilla aukeaa kesäkuussa kahvila, jonka yhteyteen tulee kattoterassi. Viidennen kerroksen tasolla sijaitsevalta terassilta aukeaa maisema Tammerkosken suuntaan. Sisätiloihin tulee noin 30 ja terassille noin 50 asiakaspaikkaa. Kahvilalla on anniskeluoikeudet. Tarjolle tulee olutta, siideri, kuplivaa ja viinejä. – Menemme laatu edellä, ja juomapuolella pääsee maistelemaan erikoisuuksiakin, lupaa kahvilan ruokapuolen suunnittelusta vastaava Marjut Palonen . Myyntiin tulee myös salaatteja ja muuta pientä purtavaa. Lounasaikaan tarjotaan keittolounas. – Toivon että teemme vaikutuksen laadulla ja asiakaspalvelulla, Palonen sanoo. Opiskelijat perustajina Kahvila on määrä avata kesäkuussa, kun kokoontumisrajoitukset lievenevät. Tavoitteena on, että sunnuntaista torstaihin ovet ovat auki kello 11–22 ja perjantaista lauantaihin kello 11–24. Kahvilan kuusi perustajaa ovat Tamkin Proakatemian opiskelijoita ja osuuskunta Evisionin jäseniä. He myös työskentelevät kahvilassa. Kahvilan on tarkoitus jatkaa myös kesän jälkeen. – Suunnitelma on, että meistä tulisi ihan ympärivuotinen paikka, Palonen sanoo. Vihreää eri tavoin Kahvila tulee entisen tilaussaunan tiloihin. Kahvilan tapetit ovat suunnittelija Klaus Haapaniemen käsialaa. Huonekaluissa on puun ja metallin sävyjä sekä mustaa. Terassilla istuville tulee maisemien lisäksi muuta silmänruokaa. Finlayson Art Area -tapahtuma tuo katolle taiteilija Petri Eskelisen teoksia ja vihertaiteilija Anni Rapinojan vihertaidetta. Kaikkiaan 1 500 kasvin istutus alkaa maanantaina. Kaksi reittiä kattoja pitkin Finlaysonin vanhan tehdasrakennuksen katoilla järjestetään kesäkuusta alkaen myös kattokävelyjä. Reittejä tulee kaksi. Toinen reiteistä kulkee Media 54 -rakennuksen katolta länteen Satakunnankadun suuntaisesti. Reitillä käytetään valjaita. Helppokulkuisempi reitti kulkee pohjoiseen Tammerkosken suuntaisesti. Kävelyt järjestää Amazing City -ohjelmapalveluyritys, ja ne ovat pääsymaksullisia ja ohjattuja. Kahvila ja tapahtumat ovat osa Finlaysonin alueen 200-vuotisjuhlavuoden juhlintaa. Virallinen juhlapäivä on 10. toukokuuta, mutta silloin ei järjestetä koronarajoitusten vuoksi ohjelmaa.