Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tuore tamperelaisväitös: Suomella on edessään mustien talvien tulevaisuus – eikä rakennuskantamme kestä sitä

Pellot ovat veden varassa ja kasvusto makaa tukehduksissa vesimassan alla. Joet tulvivat ympäri Suomea kuin olisi kevät Pohjanmaalla. Mustarastaat laulavat Etelä-Suomessa. Suomen kuluva talvi on ollut harvinaisen lämmin ja sateinen. Ilmatieteen laitoksen mittausten mukaan talvikauden keskilämpötila on ollut tähän mennessä laajalti 5–6 astetta lämpimämpi kuin tavanomaisena talvena. Todistamme talvisäätä, jota jotkin skenaariot ennustavat uudeksi normaaliksi: Suomen talvikuukausien keskilämpötila voi nousta vuosisadan loppuun mennessä jopa kuudella asteella nykyisestä. Maapallon pohjoiset alueet lämpenevät muuta maailmaa keskimääräistä nopeammin. Suomessa lämpeneminen on voimakkainta juuri talvisin, ja sen vaikutuksia ennustetaan vakaviksi. Juuri valmistunut tutkimus paljastaa, että suuri osa rakennuskannastamme ei kestä ilmaston muuttumista. Lisääntyvät vesisateet ja viistotuuli rapauttavat talojamme erityisesti rannikkoalueilla, mutta enenevissä määrin muuallakin. – Suurin ongelma on, että sateet, jotka ovat aiemmin talvikautena tulleet lumena, tulevat yhä laajemmin vetenä, ja vesi pääsee imeytymään rakennusmateriaaleihin ja rakenteisiin. Kuivumisolosuhteet ovat heikot, kun on jatkuvasti kosteaa, rakennustekniikan väitöskirjatutkija Toni Pakkala tiivistää. Ohjeita ei noudatettu Pakkalan helmikuussa julkaistava väitöskirja tutkii ilmastonmuutoksen vaikutuksia olemassa olevaan rakennuskantaan Suomessa. Tampereen yliopistolla tehty väitös on maailmanlaajuisesti ensimmäisiä tällaisia tutkimuksia. Pakkalan mukaan nykyvaatimuksilla rakennettujen talojen pitäisi kestää ilmastossa tapahtuvat muutokset. Kuitenkin jopa 73 prosenttia Suomen kerrostaloista on rakennettu vuosina 1960–1989, jolloin rakentamisvaatimukset esimerkiksi julkisivu- ja parvekebetonille ovat olleet nykyistä heikompia. Ennen 1990-lukuakin ohjeistettiin nykytasoiseen rakentamiseen, mutta kuntotutkimustietojen perusteella toteutus ei ole ollut ohjeistusten tasolla. Kuntotutkimustiedot yltävät vuoteen 1995 rakennettuihin taloihin asti, ja vielä vaatimusten voimaantulon jälkeenkin 1990-luvun taloista löytyy puutteita. Ilmastonmuutoksen myötä rakennusten julkisivuja ja pystypintoja viistosti piiskaavat vesisateet lisääntyvät. Lämpötilojen noustessa myös talvisin sateet tulevat Suomessa yhä laajemmin vetenä ja nykyistä useammin pohjoistuulten mukana. Sahasää riesana Sateisuus vaikuttaa myös siihen, että pakkasen ja plussan välillä sahaava lämpötila jäädyttää aiempaa enemmän kosteutta rakenteisiin. Lämpötilan nousun vuoksi etenkin sisämaassa ja pohjoisessa lämpötilan sahaaminen nollan molemmin puolin yleistyy. – Mitä enemmän vettä on imeytynyt esimerkiksi betonin, rappausten tai tiilen materiaalien huokosiin, sitä suurempi pakkasrapautumisen riski tulee. Sademäärien kasvu ennen yksittäisiä jäätymis-sulamissyklejä lisääntyy, Pakkala sanoo. Pakkalan mukaan taloyhtiöiden pitäisi seurata rakennusten kuntoa esimerkiksi säännöllisillä kuntotutkimuksilla. Hän sanoo, että tällä hetkellä korjataan huomattavasti vähemmän kuin pitäisi. Sateiden vaikutus voi näkyä käytännössä niin, että pakkasrapautuminen ja raudoitteiden korroosio aiheuttavat halkeamia julkisivuun, jolloin rakenteisiin pääsee entistä enemmän vettä sisälle, mikä kiihdyttää vaurioitumista. – Siinä vaiheessa, kun jotain jo nähdään, vaurioituminen on lähtenyt liikkeelle ja sitä ei siinä vaiheessa pysäytä varsinaisesti mikään. Mitä aiemmin tehdään kuntotutkimus, sitä paremmin pystytään seuraamaan ja arvioimaan, mihin asti korjausta voidaan venyttää vai onko jo kiire. Hyvästi, talvi? Talvien lämpötilojen ja sademäärien vuosittainen vaihtelu on hyvin tavallista. Talvien säät vaihtelevat vielä kesiäkin enemmän, vaikka helleaallot ja sateiset lomakelit jäävät ehkä parhaiten ihmisten mieliin. Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Kirsti Jylhä kertoo, että syynä vaihtelevuuteen on Suomen sijainti Euraasian mantereen ja valtameren raja-alueella. Mistä milloinkin virtaava tuuli tuo erilaista ilmamassaa Suomeen. Jylhän mukaan vaihtelevuudesta huolimatta suuntaus on jo vuosia ollut kohti yhä lauhempia talvia. Tulevaisuudessakin talvien keskinäinen vaihtelu säilyy, mutta talvilämpötila nousee noin puolella asteella vuosikymmenessä. Talvien sademäärien arvioidaan kasvavan. Lämpenevässä Etelä-Suomessa vetenä tulevan sateen osuus kasvaa, mikä tarkoittaa lumipeitteen ohentumista, mutta pohjoisessa pakkaskelien vuoksi muutos näkyy lumisateiden kasvuna. Kuluva talvi onkin hyvä esimerkki siitä, millaisia tulevaisuuden talvet ovat: Etelä-Lapin korkeudelle asti lunta on ollut vähän, mutta Keski- ja Pohjois-Lapissa lunta on ollut jopa poikkeuksellisen runsaasti. Jylhä kertoo, että juuri Ilmatieteen laitoksessa tehdyssä ja vielä julkaisemattomassa tutkimuksessa arvioidaan, että terminen talvi, eli aika, jolloin vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi nollan alapuolelle, lyhenee noin viikolla kymmenessä vuodessa. Lisäksi kasvaa merkittävästi todennäköisyys sille, ettei Etelä-Suomeen joinain vuosina tule termistä talvea laisinkaan. Viljelysmaat ongelmissa Maapallon ilmasto on muuttunut ennenkin , ja jääkauden kylmimpinä aikoina keskilämpötila oli arviolta kuusi astetta alhaisempi. Nyt maapallon lämpötila on nousemassa pahimmassa tapauksessa saman verran muutamassa sadassa vuodessa. Jos tapahtuu näin nopea muutos, ekosysteemit ja ihmiskunta eivät ehdi sopeutua muuttuvaan ilmastoon. Pitkäaikaisen jää- ja lumipeitteen muodostuminen on hyvin tärkeää myös maataloudelle. Viljelykasveilla on vaikeuksia sopeutua ilmastonmuutokseen. Roudalla on suotuisa vaikutus savimaiden rakenteeseen, ja tämä hyöty arvioiden mukaan nyt vähenee. Talvien muuttuessa leudommiksi ja sateisemmiksi, eroosion sekä ravinteiden vapautumisen ja huuhtoutumisen maaperästä on arvioitu lisääntyvän. Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton (MTK) Varsinais-Suomen aluepäällikkö Aino Launto-Tiuttu kertoo, että joulukuussa alueella on paljon peltoja veden alla. Suomen monella muullakin alueella tilanne on huono, koska lunta on satanut paljon, ja nyt se on sulaa ja jäätyy lämpötilan vaihdellessa. Jos pelto on veden alla muutaman päivän ajan, vahingot eivät ole suuria, mutta viikkoja pellon päällä makaava vesimassa saa kasvuston kärsimään hapenpuutteesta. Huonoimmassa asemassa ovat tasaiset pellot, joille vesi jää seisomaan. – Runsas sade myös rasittaa pellon rakennetta. Pelloille olisi hyvä, että on kunnon routa, joka parantaa pellon rakennetta, se murustaa muokkauskerrosta. Nyt ei ole routaa ollut ainakaan Lounais-Suomessa, vaan on ollut todella lämmintä. Etelä-Suomessa kun on savimaita, routa on välttämätön, Launto-Tiuttu sanoo. Jos maan murustumista ei tapahdu, siementen kasvuun lähtö on vaikeampaa keväällä, jolloin pellot valtaosin kylvetään. Oivallisinta kasveille olisi, jos maa ensin jäätyisi, ja sitten sataisi lumikerros. Jos maa ei ensin jäädy, vaan lumisade sataa märkään maahan, voi syntyä nurmea ja syysviljoja tuhoavaa lumihometta. – Jos on syysviljoja ja nurmia, lumi suojaa kasvustoa. Jo kasvussa oleville nurmille ja syysviljoille on rankkaa, että on pakkasta ja tuulee, eikä ole lumipeitettä. Lumipeitteen alla kasvusto olisi talvilevossa, Launto-Tiuttu sanoo. Launto-Tiutun mukaan muuttuviin olosuhteisiin pyritään sopeutumaan muun muassa monipuolistamalla kasvivalikoimaa ja kehittämällä viljelytapoja niin, että maan rakennetta ja ojitusta saadaan paremmaksi. Pelloille on mahdollista tehdä myös pinnanmuotoilua, joka estää vesimassan seisahtumisen pelloille. Muotoilussa on kuitenkin kyse kalliista operaatiosta.