Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kun Ratinan keikka siirrettiin, Ismo Alanko päätti pitää elämänsä ensimmäisen kesäloman – Vaikka nostalgiavuosi ei ole mennyt kuten suunniteltiin, kirjaprojekti etenee: ”Se on pelottavaa ja rankkaa”

Ismo Alangon piti olla tänään Tampereella töissä. Ei ole. Missä hän on? – Enpä oo suunnitellut vielä. Tilanne auki. Pitäisikö ottaa yhteyttä bändin jätkiin, että tehdäänkö jotain, Alanko pohti kahdeksan päivää sitten Aamulehden haastattelussa. Jos tämä lauantai noudattelee Alangon viimeaikaisten viikonloppujen kaavaa, hän saattaa olla vaikka ruoanlaitossa. Tai savusaunaa lämmittämässä. Jossain rennosti oleilemassa. On nimittäin niin, että Alanko, yksi Suomen suurimmista rockmuusikoista, viettää ensimmäistä vapaata kesäänsä – miettii – kenties ikinä. Kun kalenterin viimeinenkin kesäkeikka, ”tämänpäiväinen” Hassisen Koneen stadionveto loppuunmyydyssä Ratinassa siirrettiin tulevaisuuteen, Alanko päätti, että se on loma nyt. Päätös on pitänyt, vaikka rajoitusten höllentyessä elävä musiikki on päässyt taas tekemään paluuta. – Alkushokista toivuttuani olen nauttinut täysin siemauksin, Alanko sanoo. – Olen pysytellyt mahdollisimman paljon tekemisissä luonnon kanssa. Mökillä ja vesillä. Tutustunut Suomen kesään. Päätyö edessä, tavallaan Rentoa kesää edelsi työntäyteinen kevät. Kun rajoitukset sulkivat Suomen, Alanko sulki työhuoneensa oven ja keskittyi musiikintekoon. Esiintyjä-Alanko tunnetaan vimmaisena heittäytyjänä, jonka lavapreesens ei vuosien saatossa ole seestynyt. Mitenhän sen sanoisi, vaikka näin – vanhimpia kappaleitaankaan esittäessä Alanko ei koskaan vaikuta ikkunalta johonkin menneeseen, vaan hän on, edelleen, no, timantinkova rocktähti. Jotain samantapaista voidaan maalailla Alangosta musiikintekijänä – 40 vuotta hittejä tahkonnut mies säveltää ja kirjoittaa yhä, katse tiukasti tässä hetkessä, tavoitteenaan ”tehdä sellaista musiikkia, josta olisi itsekin haltioitunut”. Etkö ole sellaista vielä tehnyt? – Olenhan minä aina luullut tehneeni, sillä hetkellä kun sitä tekee, Alanko sanoo ja nauraa päälle. – Kaikkiin projekteihin, levyihin ja keikkoihin, olen aina laittanut kaikkeni senhetkisen tiedon ja taidon ja jaksamisen ja kyvyn puitteissa. Mutta jotenkin tuntuu, että tuolla sisällä on vielä aika paljon jotakin. Näkemystä. Niin, kuulkaahan tämä – Ismo Alanko sanoo, että hänen päätyönsä on vielä edessä. Toki hän vetää maton koko jutun alta heti seuraavalla virkkeellä. – Todennäköisestihän se päätyö on tämä kaikki, joka jatkuu koko ajan. Päättymätön prosessi. Metodit on monet Kun Alanko käy työstämään päättymätöntä prosessiaan, hän asettuu todennäköisimmin pianon ääreen. Tai tietokoneen. Tai ottaa kitaran käteen. Tai kynän. Alanko pyrkii varioimaan työtapojaan mahdollisimman paljon. Nykyajan työvälineet ovat tehneet sen helpoksi. Tällä tavoin hän välttelee itsensä toistamista. Kynä edellä kulkeminen on tavoista harvinaisin. – On lauluntekijöitä, jotka päättää, mistä kirjoittaa, laatii otsikon ja tekstin, ja sitten säveltää sen. Olen minäkin sitä harjoittanut, mutta se ei ole mulle ominaista. Mieluummin etsin tunnelmia sävellysten kautta. Kevään luomiskauden tunnelmat olivat paikoin varsin koronaiset. Kenties parhaiten niitä kuvastaa Alangon Facebookissa julkaisema kappale Turta . Kännykällä kuvattu biisi oli ikään kuin sydänverellä tehty tiedote, että nyt on tällainen meininki, ei ole keikkoja ja tällaisia tunteita se minussa herättää. Vuodet ovat muuttaneet Alangon työtapoja varsin vähän. Hän pysähtyy oikein miettimään. Nuorempana teksti edellä meneminen oli ehkä yleisempää, muttei sekään nyt niin leimallinen ero ole... – Ehkä silloin Hassisen Koneen ja Sielun Veljien aikaan, kun oli kiinteät yhtyeet, joiden kanssa oltiin koko ajan tekemisissä, niin tehtiin enemmän yhdessä soittelemalla. Nykyään tulee kehiteltyä juttuja enemmän yksin musasoftan avulla. Pyöreiden vuosien vuosi Ismo Alanko ei ole koskaan ollut nostalgiaan taipuva ihminen. Ei alkuunkaan, hän sanoo. Vuoteen 2020 tultaessa olosuhteet pienelle taipumiselle olivat parahultaiset. 60 vuotta syntymästä, 40 vuotta taiteilijana, 30 vuotta soolodebyytistä Kun Suomi putos puusta... Kai sitä voidaan sanoa, että Alanko antoi nostalgialle pikkusormen. Hassisen Koneen keikat olisivat olleet osa juhlavaa vuotta. Marraskuussa, olosuhteiden salliessa, odottaa hänen tähänastista tuotantoaan syväluotaava konserttisarja 40 laulujen vuotta. Silloin Alanko tekee Helsingin Tavastialla vajaassa kahdessa viikossa kymmenen keikkaa, vaihtelevin settilistoin ja kokoonpanoin. – Jotenkin tuntui, että tässä kohtaa elämää olisi ihan fiksua vähän katsella, että mitä on tullut tehtyä. Se katselu alkoi jo viime vuoden puolella, kun Alanko ryhtyi työstämään elämäkertaansa kirjailija Katja Ketun kanssa. Kirja ilmestyy ensi vuoden syksynä. Projekti on Alangon mukaan sujunut mukavasti, pala kerrallaan edeten. Vaikein pala on ollut 1980-luku. – Kaikki muistaa mitä muistaa, jos muistaa, ja vähän eri tavalla, Alanko sanoo. Vaikka elämän taaksepäin katselu ”tuntuu fiksulta ja loppupeleissä terveelliseltä”, tuntuu se myös... – Kauhealta. Se on pelottavaa ja rankkaa. Mutta mielenkiintoista. – Välillä sitä on ollut tosi diipeissä moodeissa tosi pitkän aikaa, ja kuvitellut, että se on ihan normaalia. Vitosdivaripingistä Kun Alangon tämänhetkinen, enemmän tai vähemmän diippi lomamoodi päättyy, alkaa harjoittelu Tavastian keikkarupeamaa varten. – Siellä pitäisi osata joku 150 biisiä. Moniko irtoaisi kylmiltään? Vaikka tältä istumalta. – Mitähän mä väittäisin. Puolet. Tai kaksi kolmasosaa. Siellä on kuitenkin paljon myös harvinaisuuksia, joita ei yleensä esitetä. Kymmenen keikkaa aikavälillä 10.–21. marraskuuta kuulostaa fyysiseltä. Ja onkin. Ei siitä mitään tulisi, ellei Ismo Alanko olisi ruumiinkunnostaan huolehtiva mies. Tällä hetkellä Alangon ykköslaji on pöytätennis. Sen hän aloitti kolmisen vuotta sitten. – Opettelen tuolla vitosdivarissa. Uskomatonta tai ei, se pitää ihmisen aika hyvässä kunnossa. – Olen hyökkäävä pelaaja. Vahvaa yläkierrettä. Kesän kalkkiviivat Syksy häämöttää, mutta vielä on kesää jäljellä. Mitä Ismo Alanko aikoo harvinaisen lomansa loppumetreillä tehdä? – No, ajattelin vielä Pohjois-Karjalaan –, Alanko aloittaa, hoksaa intertekstuaalisen viittauksen mahdollisuuden ja korjaa: – Minä lähden Pohjois-Karjalaan! Siellä on mökki, siellä on vesistö ja rauha. Ratina kutsuu vuoden päästä.