Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Pyhäjärveen upotetaan pian 5,6 kilometriä siirtoviemäriä ja suuroperaatio kestää viikkoja

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo oy:n siirtoviemärin upotus Pyhäjärven pohjaan alkaa ensi viikolla. – Putket ovat parkissa Raholan puoleisella rannalla. Putkiletkoja on kymmenkunta ja niitä aletaan siirtää järven toiselle puolelle, kertoo keskuspuhdistamon projektipäällikkö Ari-Matti Ilkka . Upotus alkaa 350 metrin päästä Haikan rannasta. Ilkka kertoo, että Haikassa on meneillään vielä louhintaa ja ruoppausta, mikä kestää viikon tai kaksi. Kaikkiaan vesistöosuus on 2,8 kilometriä Tampereen Raholasta Pirkkalan Haikkaan. Upotettavaa putkea on 5,6 kilometriä, sillä ison jäteveden määrän vuoksi putkia tarvitaan kaksi. – Raholaan tulevat jätevedet Ylöjärveltä, valtaosa Pirkkalan jätevesistä ja koko Länsi-Tampereen vedet. Yksi putki ei riitä, Ilkka kertoo. Upotus letka kerrallaan Upotus tehdään letka kerrallaan niin, että putki täytetään vedellä, jolloin se uppoaa veteen. Kahdeksan letkoista on 600 metriä pitkiä ja kaksi 400 metrisiä. Yhteensä putkien upotukseen tarvitaan vettä noin 2,8 miljoonaa litraa. Pinnalla oleva pää liitetään laippaliitoksella toiseen letkaan. Putkea ohjataan pinnalta suunnitellulle paikalleen. – Sille on määritetty paikka. Pohja on viistokaikuluodattu ja varmistettu, ettei pohjassa ole esteitä. Asennettavat paineviemärilinjat kulkevat rannassa vierekkäin ja edempänä noin 20 metrin etäisyydellä toisistaan. Upotus kestää useamman viikon. Valmista pitäisi olla marraskuun loppuun mennessä. Raholaan pumppaamo Pumppaamo korvaa Raholan jätevedenpuhdistamon vuonna 2025 keskuspuhdistamon valmistuttua. Tuolloin alue vapautuu uuteen käyttöön. Haikasta jätevedet jatkavat matkaansa rakennettavia viemäreitä pitkin Sulkavuoren keskuspuhdistamoon. Ensi kesänä rakennetaan viettoviemäri Leirintäkadulta Rantaperkiöön. Haikasta Partolaan tehtävä osuus on suunniteltu rakennettavaksi vuosina 2022–23.