Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Eläketurvakeskus pelottelee turhaan

Aamulehti julkaisi 23.12. henkilöhaastattelun uudesta pääministeristä Sanna Marinista. Artikkeliin oli kirjoitettu Eläketurvakeskuksen provokatorinen väittämä "Eläkkeiden rahoituspohja on romahtamassa. ETK:n laskelman mukaan riittäisi, että syntyvyys palaisi vuoden 2012 tasolle. Silloin Suomessa syntyi 59 493 vauvaa". Väittämä on sitä samaa ETK:n harrastamaa pelottelua kuin mitä se harrasti jo ennen suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymistä. Nyt viimein olisi aikanaan väliaikaiseksi, 2–3 vuodeksi, käyttöönotettu "taitettu palkkaindeksi" poistettava. ETK pelottelee poiston vaativan työeläkemaksujen korottamista. Ei vaadi. Nyt se pelottelee syntyvyyslukujen pienentymisen johtavan "romahdukseen". Ei johda. Jotta keskustelu pysyisi objektiivisena, todettakoon että tällä hetkellä eläkerahastojen kokonaismäärä on 210 miljardia. 210 miljardin vuotuinen tuotto – huonosti hoidettunakin – on liki 10 miljardia. Kaiken kukkuraksi sijoituksista vajaa 80 prosenttia on suunnattu ulkomaisiin kohteisiin. Tulkoon myös mainituksi, että jos heti esimerkiksi vuodenvaihteen jälkeen niin työnantajat kuin -tekijät sekä valtio lopettaisivat työeläkemaksujen maksamisen (29,3 prosenttia palkoista), niin kassavarat riittäisivät ilman em. maksuja 8 vuodeksi. Mainittakoon myös, että eläkeläinen maksaa keskimäärin lähes 10 prosenttiyksikköä korkeampaa veroastetta kuin vastaavan palkkatulon saaja. Tämä eläkeläisille ankarampi verotus kartuttaa valtion verotulokertymää noin 2 miljardia, mikä tuloutetaan valtiolle "ohi" eläkerahastojen. Eläkeläisten korkeampi verottaminen on perustuslain 2. luvun 6 §:n vastainen, sillä mitään kansanosaa ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan. Taitettu indeksi ja palkansaajiin nähden korkeampi veroaste kurittaa kuukausittain 1,5 miljoonaa eläkeläistä; hyvinvointivaltion rakentaneita. Kirjoittaja on filosofian maisteri Jyväskylästä.