Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Rikkaat ja kuuluisat sulkivat silmänsä, kun kuvottava hierontapöytä koitui teinityttöjen kohtaloksi – Jeffrey Epsteinin rahojen tuoma valta ei silti ole pelottavin asia, minkä Netflixin uutuusdokumentti näyttää

1990-luvun puolivälissä Maria Farmer kävi hirvittävän keskustelun. Hän oli aiemmin esitellyt sisarensa Annien liikemies Jeffrey Epsteinille , ja nyt sisko kertoi, että tämä on käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen. Marialle Annien tunnustus oli järkytys siitäkin huolimatta, että myös hän oli kokenut saman kohtalon. Sitä sisarukset eivät tienneet, että heidän jälkeensä tulisi lukemattomia uusia tapauksia. Netflixin neliosainen dokumenttisarja Jeffrey Epstein: Sikamaisen rikas kertoo satojen miljoonien omaisuuden hankkineen liikemiehen epämiellyttävän tarinan 1990-luvulta hänen kuolemaansa asti. Keskeisessä roolissa ovat Epsteinin uhrit, raiskatut ja hyväksikäytetyt tytöt, jotka ovat nyt aikuisia ja puhuvat kokemusten tuhoavasta vaikutuksesta. Se on hirvittävää kuultavaa. Epstein, taitava manipuloija Ohjaaja Lisa Bryanin ja tuottaja Joe Berlingerin dokumenttisarja etenee aika lailla kronologisessa järjestyksessä. Sen keskeisinä tapahtumapaikkoina ovat Epsteinin loistoasunnot New Yorkissa Manhattanilla ja Floridan Palm Beachillä sekä hänen ”orgiasaareksi” kutsuttu yksityissaarensa Karibianmerellä. Heti sarjan alkupuolella selviää miten Epstein on päässyt asemaansa. Hän on älykäs, ja myös epärehellinen, häikäilemätön ja äärimmäisen taitava manipuloimaan ihmisiä. Sama toimii myös seksiä saalistaessa: hammasrautaista tyttöä hän kehuu kauniiksi, kyvyistään epävarmaa lahjakkaaksi. Sitten hän etsii uhrista haavoittavat kohdat ja ajaa tämän tilanteeseen, josta ei pääse pois. Lopulta jäljellä on suljettu huone, jossa tyttö huomaa olevansa yksin Epsteinin ja tämän hierontapöydän kanssa. Alkaa kähmintä ja raiskaaminen. – Mitä särkyneempänä hän minut näki, sitä enemmän hän nautti, eräs tytöstä kertoo. Parituksen pyramidihuijaus Oma lukunsa oli Epsteinin kehittämä järjestelmä, jota eräs poliisi kuvaa ”parituksen pyramidihuijaukseksi”. Epstein valikoi joukosta muita kovapintaisemman oloisia tyttöjä, jotka laittoi värväämään ystäviään ja tuttaviaan hierontasessioihin. Systeemi toimi, ja eräskin värvääjä kertoo dokumentissa tuoneensa taloon viitisenkymmentä tyttöä. Palkinnoksi värvääjät saivat erilaisia etuisuuksia, ehkä suurimpana sen, ettei heidän itsensä tarvinnut harrastaa seksiä Epsteinin kanssa. Kaikkein vaikutusvaltaisin värvääjä on dokumentin perusteella Epsteinin naisystävä Ghislaine Maxwell . Epsteinin uhrien kertomuksissa tämä brittiläinen takavuosien seurapiirijulkkis näyttäytyy varsinaisena bordelliemäntänä, joka vaikuttaa itsekin saavan nautintoa tyttöjen ahdingosta. Erään haastatellun mukaan pariskunta pyrki ”normalisoimaan seksuaalisen hyväksikäytön” tekemällä siitä arkipäiväistä ja toistuvaa. Kategorista kiistämistä Tytöt myös kokivat olevansa kauppatavaraa. Virginia Giuffre sanoo tulleensa kaupatuksi kolmisenkymmentä kertaa joko Epsteinin tai Maxwellin toimesta. Dokumentissa Giuffre muun muassa kertoo, että vuonna 2001 Maxwell arvuutteli vieraaltaan prinssi Andrew´lta hänen ikäänsä, ja käski sen jälkeen harrastamaan seksiä prinssin kanssa. Giuffre oli tuolloin 17-vuotias. Hänellä on tapaamisesta muistona kuuluisa kuva, jossa prinssi Andrew seisoo hänen vierellään käsi hänen lanteillaan. Giuffren mukaan toinen häntä hyväksikäyttänyt mies oli huippulakimies Alan Dershowitz , joka avusti Epsteiniä tämän tyrmäävää tulosta tehneen asianajajatiiminsä kokoamisessa. Maxwellin, Prinssi Andrew´n, ja monen muun Epsteinin tutun lailla Dershowitz kiistää kategorisesti syytökset. Päätoimittaja uhkailtiin hiljaiseksi Yhteiskunnallisesti merkittävintä aineistoa dokumenttisarjassa on Epsteinin kaikkialle ulottuvan vaikutusvallan yksityiskohtainen kuvaaminen. Rahansa Wall Streetillä hankkineen liikemiehen tuttavapiiriin kuului huippupoliitikkoja, raharikkaita, Nobel-tiedemiehiä ja kuninkaallisia, mikä ei voinut olla vaikuttamatta hänen saamaansa kohteluun. Sydäntä särkeviä ovat toimittajien, poliisien, FBI-tutkijoiden ja uhrien asianajajien turhautuneet todistukset siitä, kuinka Epstein pakeni oikeutta kertaa toisensa jälkeen, ja uhrit vetivät vesiperän. Samaan aikaan Epstein laittoi kaiken peliin totuuden peittämiseksi. Hänen palkkaamansa yksityisetsivät penkoivat poliisien roskiksia törkyä löytääkseen, ja raskaana olleen toimittaja Vicky Wardin syntymättömiä lapsia uhkailtiin jutun julkaisun estämiseksi. Ward ei olisi painostukseen suostunut, mutta kissanpään puutarhastaan löytänyt päätoimittaja oli toista mieltä. Vuonna 2003 Vanity Fair julkaisi jutun otsikolla ”Lahjakas herra Epstein” ja poisti Farmerin sisarusten kertomukset tekstistä. Tämän jälkeen Epsteiniä uhmanneet vuodattivat monet kerrat katkeria kyyneliä törmätessään tämän näkymättömän vaikutusvallan luomaan muuriin. Vankilassa käymässä Käsittämättömin yksittäinen vedätys oli syyttäjä Alexander Acostan junailema sopimus, joka varmisti Epsteinille äärimmäisen lempeän tuomion ja varmisti samalla syytesuojan tämän nimetyille ja vielä nimeämättömille liittolaisille. Sopimuksen seurauksena Epstein vietti aikaa vankilassa kuin motellissa ja poistui milloin saarelleen, milloin jollekin loistoasunnolleen. – Jeffrey Epstein käytti minua seksuaalisesti hyväksi, mutta valtio teki minusta uudelleen uhrin, vaikka sen piti suojella minua, Courtney Wild tiivistää uhrien tunteet dokumentissa. Epsteinin uhrien myöhempi elämä onkin ollut traumojen takia selviytymistaistelua. Monet pakenivat monimiljonäärin valtaa eri mantereelle, toiset huumeisiin tai itsensä viiltelyyn. Lyhyt katharsis Dokumenttisarjan viimeinen osa on silti voimaannuttava. Siinä Epsteinin hyväksikäyttämät naiset marssivat oikeustalolle pystypäin ja piilottelematta. Siellä he kohtaavat lopultakin syytettynä miehen, jonka ovat viimeksi kohdanneet silmästä silmään kuvottavalla hierontapöydällä makaamassa. Katharsis jää lyhyeksi, kun Epstein hirttäytyy sellissään. Uhrit eivät vainoajansa kuolemasta iloitse, he ovat pettyneitä. He tuntevat, että itsemurha on Epsteinin viimeinen petos uhreille, heille, jotka olisivat halunneet vainoajansa käyvän läpi koko oikeusprosessin aina tuomioon saakka. Dokumentin perusteella Epsteinilla oli vähemmänkin lopullinen pakosuunnitelma valmiina. Kotietsinnässä hänen kotoaan löytyi timantteja ja väärennettyjä passeja, joiden avulla pako olisi ollut mahdollinen. Suunnitelma kariutui, kun tuomari ei suostunut edes puolen miljardin dollarin takuusummaan. Lopulta Epsteinin tarinassa pelottavinta ei ehkä kuitenkaan ole rahojen tuoma vaikutusvalta. Hänen mahtavin aseensa ei lopultakaan ollut raha vaan kyky haistaa heikoimmat kohdat kohdat ja iskeä niihin. Hän sai uhrinsa ensin hurmaantumaan, sitten pelkäämään, lamaantumaan ja antautumaan. Kaiken vaikutusvaltansa ja glamourin alla hän oli lopulta säälittävä hyypiö, vanheneva mies, joka makasi hikisellä hierontapöydällä ja vapisi himosta upottaa kyntensä alaikäisiin tyttöihin. Vastaavanlaisia narsisteja on maailmassa paljon, ja heistä vain harvat ovat yhtä suhteettoman rikkaita kuin Epstein. Jäljet ovat silti aina yhtä kamalat. Vahvoja naisia Kaikkiaan Jeffrey Epstein: Sikamaisen rikas on kuin sairaustrilogian kolmas osa, jonka ensimmäiset osat ovat Epsteinin tunteman elokuvatuottaja Harvey Weinsteinin ja niin ikään seksuaalirikoksista syytetyn rap-artisti R. Kellyn tapaukset. Toivottavasti sarjalla on voimaa myös jatkossa. Epsteinille unelmasopimuksen junaillut Acosta erosi vuosi sitten Trumpin hallinnon työministerin paikalta mediakohun siivittämänä, mutta moni muu dokumentissa on selvinnyt tapauksesta naarmuitta. Epsteinin saarella vieraili vuosien aikana merkittävä osa Yhdysvaltain valtaeliittiä, ja kaikki heistä sulkivat silmänsä. Elleivät sitten itse osallistuneet sikailuihin. Myös Ghislaine Maxwell on teillä tietämättömillä. Uhrien todistuksista jatkotoimet eivät jää kiinni. Dokumenttisarjan lopussa palataan Maria ja Annie Farmerin luo. Annie toimii nykyään terapeuttina, Maria taidemaalarina. Viimeisissä töissään hän on kuvannut muita Epsteinin uhreja, kaltaisiaan. Tauluissa näkyy vahvoja naisia, jotka ovat viime vuosina saaneet uutta voimaa yhteisistä kokemuksistaan. Heillä on nyt päättäväinen katse. Jeffrey Epstein: Sikamaisen rikas Netflixissä.