Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ruotsissa väläytelty sukupuoleen perustuvia koronavirusrajoitteita – Husin ylilääkäri: ”En usko, että tällaisia edes harkitaan”

Sukupuoleen perustuvia koronarajoituksia ei ole harkittu Suomessa, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen . – En usko, että tällaisia edes harkitaan, Järvinen sanoo. Sukupuolten erilainen alttius sairastua koronaviruksen aiheuttamaan vakavaan tautiin nousi esille tällä viikolla, kun Ruotsin yleisradioyhtiö SVT uutisoi, että Ruotsin terveysviranomainen Folkhälsomyndigheten on harkinnut erilaisten rajoitusten asettamista miehille ja naisille. Ruotsin valtionepidemiologin Anders Tegnellin mukaan miehillä on suurempi riski sairastua vakavaan covid-19-tautiin. Ero ei ole kuitenkaan niin merkittävä, että se olisi johtanut toimenpiteisiin. – Olemme tarkastelleet tätä mahdollisuutta, Tegnell sanoo SVT:n mukaan. Järvinen ei tiedä, mistä sukupuolten välinen ero sairastumisessa johtuu, eikä hän ole törmännyt asiasta tehtyyn tutkimukseen. Käytännössä ero on pieni. – Näin pientä eroa ei voi ottaa huomioon, koska yksilötason erot riskeissä ovat paljon merkittävämmät, enkä usko, että se olisi lain mukaan edes mahdollista. Yksilötason riskejä ovat muun muassa ikä ja aiemmat perussairaudet. Järvinen arvioi, että miesten vakavan taudin riskiä voi mahdollisesti lisätä muun muassa elintavat, paino tai perussairaudet. Miehet kärsivät infektiotaudeista naisia enemmän Suomessa koronaviruksen takia teho- ja sairaalahoidossa on ollut enemmän miehiä kuin naisia. Husin alueella tehohoidossa olleista noin 60 prosenttia on ollut miehiä ja 40 naisia. Järvisen mukaan suurin piirtein sama suhdeluku on ollut muualla maailmalla. – Miehillä on pikkuisen suurempi riski päätyä tehohoitoon ja kuolleisuuskin on ollut ehkä hieman isompi maailmalla. Järvinen ei pidä miesten yliedustusta teho- ja sairaalahoidossa olleista yllättävänä, koska miehet kärsivät yleisesti vakavista infektiotaudeista naisia enemmän. Muissa infektiotaudeissa miesten osuus sairastuneista on Järvisen arvion mukaan noin 55 prosenttia ja naisten 45. Suomessa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on tosin kuollut enemmän naisia kuin miehiä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan kuolleista noin 53 prosenttia on naisia ja 47 prosenttia miehiä. Tämä johtuu Järvisen mukaan siitä, että Suomessa suuri osa tautiin kuolleista on ollut hoivakotien ja tehokkaan hoivan piirissä olevia. Hoivakodeissa on yleensä enemmän naisia kuin miehiä. Tilastokeskuksen mukaan 84-vuotiaista suomalaisista noin 16 000 on naisia ja 10 000 miehiä. Koronavirukseen kuolleiden mediaani-ikä on Suomessa 84 vuotta. Mediaani kertoo joukon keskimmäisen luvun. Vertailu maiden välillä on vaikeaa Miesten ja naisten alttiutta koronavirukselle on vaikea arvioida luotettavasti, koska tapausmäärät ovat suhteellisen pieniä, sanoo Järvinen. Asiaan vaikuttaa myös se, missä tauti on päässyt leviämään. Esimerkiksi hoivakodeissa naisten osuus on paljon miehiä suurempi. Sukupuolten välisestä erosta tautiin sairastumisessa on vaikea tehdä vertailua eri maiden välillä, koska rajoitustoimenpiteiden takia tauti ei ole levinnyt väestössä tasaisesti. Eri väestöryhmissä sukupuolijakaumat ovat erilaiset, minkä takia tilastoista ei saa luotettavaa kuvaa, miten sukupuoli vaikuttaa tartunnan saamisessa. Suomi Todettuja koronavirustartuntoja 6 826. Sairaalahoidossa 71 ihmistä ja tehohoidossa 11. Viruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut 316 ihmistä. Tartunnan saaneista lähes yhtä monta on miehiä kuin naisia. Väestöön suhteutettuna 123 tartuntaa 100 000 ihmistä kohden. Ruotsi Varmistettuja tartuntoja yli 37 113. Tautiin on kuollut yli 4 395 ihmistä. Koronavirustartunnan saaneista 15 115 on miehiä ja 21 998 naisia. Kuolleista miehiä on noin 2 418 ja naisia 1 977. Väestöön suhteutettuna 358 tartuntaa 100 000 ihmistä kohden. (Tiedot 30.5.)