Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Mitä ihmettä? Eskon lentopalloperheessä uusi työnjako – Saara takoo palloa ja Mikko hoitaa lapsia

Hakametsän hallissa nähdään lauantaina outo asetelma: Mikko Esko häärii vip-vieraiden klubi-isäntänä ja hänen vaimonsa Saara takoo palloa kenttään maajoukkuepaita päällä. – Ajatus kuulostaa vähän hassulta edelleen, mutta tähän alkaa tottua pikku hiljaa. Mikko on hoitanut kaikki kotiasiat viimeisen päälle, Saara kehuu. Niin – Saaran paluu kuuluu ilman muuta kevään järeimpiin lentopallopommeihin. Lajiväki haukkoi henkeänsä, kun 38-vuotias yleispelaaja lähti auttamaan Suomea peräti yhdeksän vuoden tauon jälkeen. Kevään 2010 EM-karsintaturnauksia pidettiin pitkään Eskon jäähyväisinä, mutta toisin kävi. – Muistan nämä oikein hyvin. Olin silloin raskausviikolla 11 tai 12. Liitto tiesi tämän. En huomannut muuta eroa aiempaan kuin sen, että olin älyttömän väsynyt. Syksyn jatkokarsintoihin ei ollut enää asiaa. Sen jälkeen hän on antanut passarimiehellensä täyden työrauhan ja aikoo antaa myös tulevalla kaudella, kunhan saa elokuussa huipentuvan yllätysprojektin loppuun. Maalina on EM-lopputurnaus. – Totta kai kysyin Mikolta luvan. Jos Mikolla olisi ollut kauhea polte koko kesäksi, se olisi mennyt edelle. Kun vastauksena oli "mene sä vaan", tässä sitä ollaan. – Ensimmäinen viikko oli pahin, koska Mikko ei ole perehtynyt koskaan Wilman käyttöön eikä lasten harrastusten aikatauluihin. Ohjaan täältä leiriltä etänä, Saara heittää. Eskon perheen silmäterinä ovat Leo , 8, ja Aino , 6. Juonikas viritys Saara palasi maajoukkueeseen päävalmentaja Tapio Kangasniemen juonikkaan virityksen jälkeen. Kangasniemi pyysi sastamalalaista avuksi tyttöjen maajoukkueen torjuntaharjoitukseen ja huomasi nopeasti lyöntikäden painavuuden. – "Tase" on näköjään aika kettu. Kun treeni päättyi, hän kysyi miten olisi kahdeksan kuukauden projekti. Luulin sitä pelkäksi vitsiksi. Reagoin asiaan vasta kuukautta myöhemmin, kun Tase oli kysynyt Mikolta cup-finaalien yhteydessä, olenko miettinyt asiaa. Kilpailuvietti oli edelleen niin kova, että hienon kansainvälisen uran luonut yleispelaaja tarttui houkuttelevaan täkyyn. Sitä ennen hän halusi kuulla vielä asiantuntijoiden arvion. – Kysyin kahdelta fysiikkavalmentajalta, onko mahdollista saada tällainen raato kansainväliseen huippukuntoon kahdeksassa kuukaudessa. Molemmat vastasivat, ettei siihen ole estettä. Vielä silloin mietin, puhuuko ne vaan lämpimiä. Into kasvoi entisestään, kun huomasin kovan työn kantavan hedelmää. Saaran testitulokset ovat jo yllättävän lähellä huippuvuosien lukemia. – Kurotuskorkeus on 306, kun se oli joskus Italiassa 315. Eli alaspäin on tultu sentti per vuosi. Toivottavasti nousua ei tarvitse odottaa yhtä pitkään. Kompastuskivenäni on se, etten malta antaa aikaa itselleni. Haluaisin olla yhtä hyvä kuin parhaina vuosinani. En tiedä, pystynkö siihen enää ikinä. Kultaisen liigan ottelut Hakametsän hallissa lauantaina: klo 16 Suomi-Espanja (naiset) ja klo 19 Suomi-Ukraina (miehet).