Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Kuljettaja loukkaantui lievästi törmäyksessä Rantatunnelissa – Tunneli oli noin puoli tuntia suljettuna idän suuntaan

Tampereen rantatunnelissa sattui onnettomuus varhain sunnuntaiaamuna. Hälytys onnettomuudesta tuli kello 7.21. Tilanteessa Lielahden suunnasta ajanut kuljettaja törmäsi tunneliin vievän suuaukon lähellä tunnelin seinämään. Onnettomuus tapahtui suunnilleen tunneliin tuovan liityntäkaista loppupään kohdalla. Kuljettaja jäi autoon jumiin. Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan kuljettaja ei ollut puristuksissa, mutta ei päässyt poistumaan autosta itse. Ensitietojen mukaan kuljettaja loukkaantui tilanteessa lievästi. Auton turvalaitteet olivat lauenneet onnettomuudessa. Onnettomuuden takia tunneli oli suljettu idän suuntaan puolisen tuntia. Hieman ennen kahdeksaa sunnuntaiaamuna tunneli saatiin avattua myös itään meneville. Onnettomuuden syystä ei ollut tuoreeltaan tietoa. Päivitys 30.6. kello 8.19: Päivitetty juttuun tarkemmat tiedot onnettomuuspaikasta ja kuljettajan loukkaantumisesta.