Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Manipulaatiota vai lapsiläheisyyttä? Kasvattaja joutuu pohtimaan, mitä ja millä tavalla opettaa lasta aikuisten maailmasta

Markku Lehtinen kirjoitti mielipidepalstalla ( AL 2.8.) huolestaan, joka oli herännyt, kun eräs lapsi esitteli Pikku Kakkosessa unelmansa haiden kanssa uimisesta sekä ajatuksiaan ja tekojaan haiden suojelemisesta. Lapsen Lehtisessä herättämänä huolenaiheena oli korkeakoulutettujen kasvatuksen ammattilaisten toteuttama lasten manipuloiminen uskomaan nyky-yhteiskunnalle kielteisiin “päänsärkyihin”, jotka kuuluvat aikuisten maailmaan. Tämän vaaran torjumiseksi Lehtinen ehdotti tavallisista, “tervepollaisista” Suomen kansalaisista koostuvan valvontaorganisaation perustamista. Valvontaorganisaation tehtävänä olisi päiväkodeissa ja kouluissa suoritettavin pistokokein valvoa, “mitä lasten päivässä todella tapahtuu”. Siirtymä kohti aikuisten maailmaa On epäilemättä totta, kuten Lehtinen korostaa, että lapsen tulee saada elää lapsuutta. Lapsuus on sinänsä arvokas elämänvaihe ja jokainen maassamme korkeakoulutettu kasvatusalan ammattilainen viettää lukuisia tunteja opiskellen, mitä kaikkea se voi tarkoittaa niin teoriassa kuin käytännössä. Kasvatukseen sisältyy kuitenkin myös siirtyminen kohti aikuisten maailmaa. Parhaimmillaan tämä siirtymä toteutuu siten, että lapsen omat kiinnostuksen kohteet, kuten hait, toimivat lähtökohtana maailman monimutkaisuuteen tutustumiselle. Tällöin kyse ei ole manipuloinnista, vaan lapsen vähittäisestä saattamisesta kohti aikuisuuteen liittyvää vastuullisuutta ja harkitsevuutta — lapsilähtöisestä kasvatuksesta. Lasta aikuisuuteen saattava aikuinen joutuu väistämättä pohtimaan, mitä tietoa lapselle on hyvä välittää ja mitä ei. Lehtisen pelko hämmentävän tai jopa ahdistavan tiedon välittämisestä lapselle liian aikaisin onkin varsin perusteltu. Yhteiskuntaan kriittisesti suhtautuminen, eli sen toteaminen, että yhteiskunnan tämänhetkistä tilaa voidaan entisestään parantaa kehittämällä hyviä asioita entistä paremmaksi ja muuttamalla huonoja toimintatapoja, ei kuitenkaan ole hämmentävää tai ahdistavaa tietoa. Päinvastoin, tällainen tieto viestii lapselle, että hän pystyy vaikuttamaan omaan ja ympäröivään elämäänsä. Kun tieto kiinnittyy lapsen omiin pohdintoihin, tässä tapauksessa unelmaan haiden kanssa uimisesta, sillä lisäksi viestitään, että lapsen ajatukset ovat arvokkaita. Pistokokeet totalitarismia Mitä tulee Lehtisen ehdottamaan tarkkailujärjestelmään, on syytä huomata, että esimerkiksi päiväkodeissa vanhemmilla on mahdollisuus käydä seuraamassa lastensa päivää niin halutessaan. Lisäksi Suomessa toimii aktiivisesti Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi, jonka tehtävänä on valvoa, että päiväkodeissa ja kouluissa toteutettava kasvatus noudattaa sitä ohjaavia lakeja ja asiakirjoja. Näiden sisältöön ovat puolestaan voineet laadintavaiheessa vaikuttaa niin tavalliset kansalaiset kuin kasvatuksen asiantuntijatkin. Lehtinen katsoo, että näiden demokraattisten asiantuntijainstituutioiden sijaan lasten kanssa “touhuavien” aikuisten ammattitaitoa voisivat aivan hyvin arvioida “tervepollaiset” tavalliset kansalaiset. Tämän ajatuksen outous paljastuu, jos samaa ehdotetaan rakennusinsinöörien ammattitaidon kohdalla: tokihan kuka tahansa talossa asuva ihminen on pätevä arvioimaan heidän osaamistaan? Ehkäpä Lehtinen ei ehdotakaan niinkään itse ammattitaidon kuin lapsille välitettävien arvojen hyväksyttävyyden arvioimista? Ainakin hän suoraan ilmaisee huolensa yhteiskuntaan kielteisesti asennoitumisen välittymisestä lapsille. Näin ymmärrettynä Lehtisen ehdottama valvontajärjestelmä rinnastuu ikävällä tavalla monissa totalitaristisissa valtioissa ylläpidettyyn käytäntöön, jossa kansalaisia rohkaistiin käräyttämään valtion toimia kritisoivat naapurinsa. Itse kukin voi pohtia tällaisen valvonnan järkevyyttä kuvittelemalla, miltä tuntuisi, jos sattumanvaraisesti valikoituneista “tervepollaisista” kansalaisista koostuva valvontaryhmä tekisikin pistokokeita koteihin saadakseen selville, välitetäänkö lapsille mahdollisesti “vääränlaisia” ajatuksia. Jan Varpanen on kasvatustieteen väitöskirjatutkija ja opettaja Tampereella. Ilse Forss on opettaja Tampereella.